Hoitovirhe teki Marja Korhosesta puhe- ja liikuntakyvyttömän – kirjoitti otsahiirellä kirjan kokemuksistaan

Korhonen ei lamaantunut, päinvastoin. Hän taisteli itsensä kotihoitoon. Nyt hän on otsahiiren avulla, kirjain kerrallaan kirjoittanut kirjan kokemuksistaan. Sen myötä hän haluaa puhdistaa hoitovirheen pois elämästään.

Korhonen sai aivorunkotukoksen kymmenen vuotta sitten.

Hän kärsi selkeistä halvauksen oireista, mutta häntä makuutettiin Jyväskylän keskussairaalassa tuntikausia.

Magneettikuvaus ja liuotushoitoon pääsy viivästyivät. Sen seurauksena oli vakava vammautuminen. Tilaa kutsutaan locked-in-syndroomaksi.

Kun Korhonen oli tehohoidossa,  lääkärit sanoivat hänen vanhemmilleen, että heidän tyttärensä todennäköisesti menehtyy.

Että niin käy 90 prosentille vastaavista tapauksista.

Korhonen kirjoittaa kirjassaan Häivähdyksiä - erityinen elämäni (2014) näin:

"Ei minulle tarvinnut kertoa tilaani, kun heräsin tajuttomuudesta 26.10.2004 teho-osastolla. Olin hengityskoneessa, kädet eivät liikkuneet, jalat eivät liikkuneet, paksu lima täytti nielun. Tiesin että puhetta ei tule. Helvetti - ei enää koskaan!"

Kuin valas lavitsalla

Korhonen kuvailee, miten nöyryyttävästi hänen kehoaan kohdeltiin:

"Joku testasi koko ajan lampun kanssa liikkumattomia raajojani. Kehoani käsittelivät täysin oudot ihmiset. Makasin kuinvalas lavitsalla, johon minut alastomana vedettiin."

Pelko, suru ja viha hallitsivat mieltä.  Kommunikointi oli melkein mahdotonta. Hänen älyään epäiltiin.

Kolmen kouluikäisen lapsen äidille tilanne oli katastrofi, muttalapset antoivat hänelle syyn elää.

– Päätin että tämä ottelu katsotaan loppuun, Korhonen viestittää kirjaintaulun avulla.

Tulkkina toimii hänen avustajansa Iida Minkkinen.

Hoitovirhekorvaus "loukkaava"

Hoitovirhepäätös tuli  vuosia myöhemmin potilasvahinkolautakunnalta.

Korhonen ei halua kertoa, millaiset korvaukset sai.

– Ne olivat loukkaavat, kun otetaan huomioon, että on kysymys ihmisen elämästä, Korhonen toteaa.

Lääkärille ei tullut mitään seuraamuksia.

Kukaan ei kannustanut paranemaan

Toivuttuaan pahimmasta, Korhonen aloitti kuntoutuksen. Hän kertoo, että häntä kiristettiin esimerkiksi sähköpyörätuolin opetteluun, mutta hän ei suostunut siihen.

Kirjassaan hän kritisoi sitä, että häntä kuntoutettiin vain vammaisena olemiseen ja vammaisena elämiseen.

Hän ihmetteli lääkärille, miksei kukaan kannusta häntä paranemaan.

Hän kieltäytyi myös vammaisasuntolasta ja sinnikkyytensä ansiosta hän pääsi lopulta kotihoitoon.

"Vartioikaa läheistenne hoitoa"

Korhonen rohkaisee potilaita ja heidän läheisiään vaatimaan ja vartioimaan hoitoa.

Vaikka se hädän hetkellä voi olla vaikeaa.

Hän painottaa sitä, että hänen omat läheisensä tekivät kaiken minkä pystyivät hänen sairauskohtauksensa jälkeen.

Hän antaa kirjassaan myös tunnustusta monille lääkäreille ja hoitajille.

"Monta iltaa vain itkin"

Kirjan kirjoittaminen oli hänelle suuri ponnistus:

– Meni monta iltaa, että luin vain hoitoraportteja ja itkin. Siitä ei  ensin tullut yhtään mitään.

Korhosen kirja julkaistaan Helsingin kirjamessuilla 26.10.

– Tunnelmat ovat odottavat ja jännittyneet, mutta helpottuneet, hän kuvailee.

Kirjamessujen jälkeen aktiivinen Korhonen järjestää Saarijärvellä kaksi

hyväntekeväisyystapahtumaa, joilla hän kerää varoja Lastensairaalalle.