Hoitaja jakoi tyhjiä koronarokotteita rokotevastaisille Italiassa – paljastui valvontakameran ansiosta

Italian poliisi on pidättänyt sairaanhoitajan epäiltynä väärien koronarokoteannosten antamisesta. Asiasta uutisoi muun muassa SVT. Hoitajan toiminta paljastui valvontakameravideolta.

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan videolla näkyy, kun hoitaja tyhjentää rokoteruiskun sisällön ensin sideharsotyynyyn ja työntää sitten tyhjän ruiskun potilaan käsivarteen.

Hoitaja auttoi näin koronarokotusten vastustajia saamaan koronapassin, jonka avulla pääsee muun muassa ravintoloihin, baareihin ja kuntosalille. 

Italian Palermossa toimiva sairaanhoitaja pidätettiin viime lauantaina. Häntä epäillään myös väärien rokotepassien myöntämisestä.

Viikonlopun pidätys tapahtui SVT:n mukaan vain muutama päivä sen jälkeen, kun toinen sairaanhoitaja pidätettiin samanlaisesta toiminnasta epäiltynä. Kyseinen hoitaja oli teeskentellyt rokottaneensa ainakin 50 ihmistä vastineeksi erilaisista lahjuksista.

Juttua korjattu 17.01.2022 kello 17.17: Aiemmin jutussa kerrottiin, että tapaus olisi sattunut Ruotsissa. Kyse oli kuitenkin Italiasta. Asiasta uutisoi ruotsalaismedia. 

Katso myös: Aiemmin Italiassa poliisi paljasti valekoronarokottajan, joka teeskenteli rokottavansa ihmisiä, mutta heittikin annokset roskiin. Videon hoitaja pidätettiin.

Lue myös:

    Uusimmat