Historian suurnaisia: Kuningatar Viktoria

Kuningatar Viktoria nousi valtaan 18-vuotiaana, kesäkuussa vuonna 1837. Kruunu tuli Viktorialle sattumalta, sillä Yrjö IV menetti tyttärensä ja Vilhelm IV kuoli ilman perijää. He olivat Viktorian setiä. Viktoria jäi viimeiseksi Hannover-sukua edustaneeksi monarkiksi. Hänen vanhempiaan olivat Kentin herttua Edward ja tämän vaimo Viktoria.

Belgian kuningas Leopold, Viktorian eno, auttoi nuorta kuningatarta tämän hallitsijauran alkutaipaleella. Myöhemmin neuvonantajan rooliin astui entinen pääministeri Lordi Melbourne. Australiassa sijaitseva Melbournen kaupunki on nimetty hänen mukaansa.

Komea puoliso ja suuri lapsikatras

Viktorialta toivottiin jälkikasvua mahdollisimman pian, koska Yrjön tyttären kuolema oli osoittanut, miten helposti valtakunta saattoi jäädä ilman perijää. Viktoria oli ihastunut serkkuunsa Albertiin, jota hän sitten kosikin. Häät vietettiin St. Jamesin kappelissa helmikuussa 1840.

Viktoria oli pitänyt serkustaan ensitapaamisesta asti, mutta aikuistuttuaan Albertista oli tullut hyväkäytöksinen ja entistä komeampi mies. Vaikka Albert saattoi ajatella avioliittoa alunperin kunnia-asiana ja velvollisuutena, pari oli selvästi onnellinen. He saivat yhdeksän lasta. Kuningatar ylisti Albertia ja piti itseään erityisen onnekkaana, koska oli löytänyt niin hienon miehen.

Perhe-elämä oli ilmeisen auvoista. Sekä Viktoria että Albert olivat eläneet yhden vanhemman perheessä, joten he halusivat varmistaa oman lapsikatraansa onnellisuuden. Albert oli hyvä isä ja suuri lapsikatras nosti hänen asemaansa myös epäilijöiden silmissä.

Albert neuvonantajana

Viktoria oli luvannut Albertille olevansa kuuliainen vaimo. Sitä hän olikin. Virka-asioita lukuunottamatta kuningatar luotti miehensä tukeen. Tämä sai vaikuttaa poliittisestikin kulissien takana.

Albert oli valveutunut ja ymmärsi maan tilanteen osin vaimoaankin paremmin. Teollinen vallankumous oli käynnissä ja sen haasteisiin oli vastattava määrätietoisesti. Lontoossa pidettiin Albertin toimesta ensimmäinen maailmannäyttely vuonna 1851. Vuonna 1857 parlamentti vahvisti hänen prinssipuolison arvonimensä, joka oli aluksi riistetty häneltä, koska hän oli saksalaista syntyperää.

Synkkä vuosikymmen

Rakkaan Albertin menettäminen vuonna 1861 synkisti kuningattaren kymmeneksi vuodeksi. Hän käytti surupukua ja vetäytyi julkisuudelta lähes tyystin. Albert oli kuollessaan vain 42-vuotias.

Viktoria alkoi piristyä vasta kun pääministeriksi tuli Benjamin Disraeli, joka osasi käsitellä surevaa kuningatarta. Viktoria nimitettiin Intian Keisarinnaksi. Hän piti asemastaan suuren imperiumin hallitsijana. Disraelin jättäessä pääministerin toimen kuningatar jatkoi entistä aktiivisempana poliittisena vaikuttajana.

Euroopan isoäiti

Viktorian aikana Iso-Britanniassa siirryttiin lopullisesti demokraattiseen parlamenttijärjestelmään. Monarkki oli tästä lähin poliittinen vaikuttaja vain välillisesti. Viktoria oli aktiivisempi poliittisesti kuin seuraajansa, mutta otti selvän pesäeron puoluepolitiikkaan.

Albert oli ollut varsin vanhoillinen sosiaalisten kysymysten suhteen. Viktoria alkoi vähitellen ottaa tätäkin politiikan puolta enemmän huomioon. Naisten vapausliikettä hän kuitenkin piti uhkana. Hän pelkäsi sen heikentävän perherakenteita ja vahingoittavan yhteiskunnan moraalia.

Perhearvot olivat tärkeässä asemassa kuningattaren omassa elämässä. Hän piti tiivistä yhteyttä lapsiinsa ja näiden perheisiin. Erityisen läheisiä hänelle olivat hänen 29 lastenlastaan. Viktoriaa voitiin pitää Euroopan isoäitinä muussakin kuin moraalisessa mielessä, koska hänen lapsensa olivat menneet naimisiin eurooppalaisten kuninkaallisten kanssa.

Kuningatar Victorian merkitys Euroopan poliittisen ilmapiirin kannalta on kiistaton. Hänen persoonansa riitti hillitsemään maiden kiristyneitä välejä. Kuningatarta oltaisiin kaivattu kipeästi myös vuonna 1914, kun Eurooppa luisui sotaan Britannia ja Saksa etunenässään.

Saksan keisari Wilhelm II oli paikalla Viktorian kuollessa vuoden 1901 tammikuussa. Kuningatar oli kuollessaan 81-vuotias. Kun sota joitakin vuosia myöhemmin alkoi, keisari päivitteli, ettei isöäiti olisi moista koskaan sallinut.

Teksti: Tiina Kainulainen

Lähteet:
Barth, Reinhard: Historian Suurnaiset. Ajatus Kirjat, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2005
Wikipedia

Kuvat: