Helsingin käräjäoikeudessa alkoi maanantaina käsittely huumejutussa, jota poliisi on kuvannut historiallisen suureksi.
Kyse on isoimmasta jutusta, joka Suomessa on paljastunut Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n kehittämän huijausviestisovelluksen avulla. Poliisin mukaan Virosta ja Espanjasta johdettu organisaatio toi Suomeen huumeita noin 100 miljoonan euron arvosta kesän 2020 ja kesän 2021 välillä.
Jutussa on poikkeuksellisen paljon syytettyjä, yli 50, ja syytekohtiakin lähemmäs 130. Kokonaisuuden käsittelylle onkin varattu Helsingin käräjäoikeudessa noin 90 päivää marraskuun lopulle asti. Syytettyjen ja syytteiden suuren määrän lisäksi käsittelyä hidastaa se, että iso osa syytetyistä tarvitsee tulkkia oikeussalissa.
– Syytekohtia on yhteensä 128, joista 92 koskee törkeitä huumausainerikoksia tai avunantoa törkeään huumausainerikokseen, kahdeksan huumausainerikoksia tai huumausaineen käyttörikoksia, kolme törkeitä dopingrikoksia, yhdeksän törkeää tai perusmuotoista rahanpesua, kymmenen ampuma-aserikoksia ja loput muita vähäisempiä rikoksia, jotka ovat paljastuneet tutkinnan yhteydessä, kertoi Syyttäjälaitos tiedotteessa viime kuussa.
Käräjillä juttua istutaan enimmäkseen turvasalissa, jossa kuvaaminen on kokonaan kielletty. Syytettyjen suuren määrän takia maanantaina media ja yleisö seurasivat istuntoa videoyhteydellä toisesta salista. Myös osa syytetyistä osallistui istuntoon etäyhteydellä, jotkut tutkintavankeudesta ja jotkut vapaalta.
Siilo vuokrattiin ulkomaisella valehenkilöllisyydellä
Suurin osa syytteistä koskee törkeitä huumausainerikoksia tai avunantoa niihin. Pelkästään syytteiden ja syytettyjen vastausten lukemiselle käsittelyn alussa on varattu kolme päivää.