HIM-bändin Kiinan keikat pahasti pieleen – bändi harmissaan

HIM-bändi pahoittelee faneilleen yllättäviä peruutuksia.

HIM-bändin oli tarkoitus esiintyä viikonloppuna Pekingissä festivaaleilla. Bändi joutui kuitenkin yllättäen perumaan keikkansa sääolosuhteiden vuoksi.

– Olemme todella pahoillamme keikan peruuntumisesta. Tilanne ei kuitenkaan ollut ollenkaan käsissämme. Tuuli olin hyvin kova, täällä sitä sanotaan hiekkamyrskyksi. Meitä ennen esiintyneen bändin keikalla tuuli veti lavan katon irti, HIM päivittää Facebook-sivuillaan.

Kiinan hallituksen edustajat olivat päättäneet keskeyttää koko festivaalin.

– Emme voineet muuta kuin pakata kamamme lähteä paikalta. Meillä on ollut ihan uskomattoman huonoa tuuria Kiinassa?! Nähdään ensi kerralla

Bändi julkaisi myös kuvan tuulen riepottelemasta lavasta:

Jo ennen Pekingin festivaaleja HIM joutui pettymään Kiinassa. Vappupäivänä bändin oli tarkoitus esiintyä Shanghaissa yli tunnin verran, mutta Ville Valo kertoo Ylen haastattelussa, että yllättäen he saivat soittaa vain noin 25 minuuttia.

Bändi pahoitteli myös Shanghain keikan kohtalo Facebookissa:

– Kaikille upeille faneillemme Shanghaissa: Olemme pahoillamme, me oikeasti halusimme soittaa, mutta emme voineet asialle mitään!

HIMin keikkojen peruuntumisista uutisoi ensimmäisenä Iltalehti ja Yle.

 

Lue myös:

    Uusimmat