Mikkelin Jukurien täydellinen romahdus 1-11-tappioon keskiviikkona SM-liigan vierasottelussa Helsingin IFK:ta vastaan ei ole MTV Urheilun asiantuntijalle Petteri Sihvoselle ainoa osoitus siitä, ettei kaikki ole nyt Etelä-Savossa kohdillaan.
Liigan jumbojoukkue koki pääkaupungin luokkaretkellään kovan nöyryytyksen oltuaan ottelun puolivälissä jo 0–5-tappiolla. Toiselle erätauolle lähdettiin peräti HIFK:n 9–0-johdossa.
LUE MYÖS: NHL hehkutti Anton Lundellin näytöstä – tämä tehotehtailu painui SM-liigan historiaan!
Sarjataulukossa Jukurit on edelleen vain kaksi pistettä edellään olevia Sportia ja SaiPaa perässä, mutta Petteri Sihvonen muistuttaa trendin olleen heikko pidemmän aikaa. Tällaisia numeroita ei silti saisi missään tilanteessa tulla.
– Ei sen periaatteessa pitäisi olla mahdollista, mutta Jukureilla on tullut kauden aikana, silloin kun mekin kehuimme heitä, maalin tappioita.
– Jätän tämän yhden pelin omaan arvoonsa, mutta sitä en jätä, että siellä on viisi kuusi tällaista kolmen neljän maalin tappiota. Se kertoo siitä, että se suunta, joka alkuun oli, on nyt ohi, Sihvonen totesi torstaina MTV Uutiset Liven Liigaviikko-ohjelmassa.
Mikkeliläisten päävalmentaja, pelaajana menestystä niittänyt Marko Kauppinen on joutunut ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan kovaan paikkaan. Nolon tappion jälleen Kauppisen takki oli täysin tyhjä C Moren haastattelussa.


