HIFK:n ostanut kiinalainen astui julkisuuteen ja kannattajien hampaisiin: "Minulla ei ole peiteltävää" – seurajohtajan mukaan HIFK:n sielua ei ole myyty

Miesten jalkapalloliigassa pelaava Helsingin IFK esitteli uuden pääomistajansa ”Lucas” Chang Jinin Helsingissä tänään järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. Chang Jinin omistama englantilaisyritys Impress London Europe Ltd. osti HIFK Fotboll Ab:n osakeannissa 51,9 prosenttia yhtiöstä.

Uuden sopimuksen myötä HIFK Fotboll Ab:hen sijoitetaan noin kaksi miljoonaa euroa. Summa maksetaan osissa.

Chang Jinin mukaan ensimmäinen kontakti helsinkiläisseuraan tehtiin tammikuussa.

– Löysin tämän mahdollisuuden itse. Olen löytänyt kaikki bisnesmahdollisuuteni itse, Chang Jin sanoi.

– Minulla ei ole mitään peiteltävää. Kaikki haluavat saada investointinsa takaisin eikä heittää rahaa pois. Jalkapallon epäonnekas puoli on se, että tulevaisuutta ei voi ennakoida. Meidän täytyy tehdä tuottoa seuralle. Pitää onnistua lisäämään pelaajien arvoa, pitää herättää mielenkiintoa ja saada lisää sponsorisopimuksia.

Chang luopui Vejlen omistajuudesta

37-vuotias, Lontoossa asuva kiinalainen on tehnyt omaisuutensa toimimalla pelaaja-agenttina. Hän on ollut Tanskan jalkapalloliigassa pelaavan Vejle Boldklubin omistajana yhdessä bisnespartnerinsa ja perhetuttavansa, moldovalaisen Andrei Zolotkon kanssa. Tiistaina Chang Jin paljasti luopuneensa Vejlen omistajuudesta ja antaneensa seuran osakkeensa Zolotkolle.

Zolotkolla ei ole HIFK Soccer rf:n puheenjohtajan Christoffer Perretin mukaan tällä hetkellä virallista roolia seurassa.

Vejlen urheilullinen menestys on ollut heikkoa. Joukkue on kuitenkin kasvattanut yleisömääriään ja sponsoritulojaan viime vuosien aikana.

Kannattajat parveilivat kiinalaisen ympärillä

Tiedotustilaisuuden jälkeen Chang Jin joutui HIFK:n kannattajien tentattavaksi. Tehty kauppa on herättänyt paljon kritiikkiä seuran kannattajissa.

Suomen jalkapallohistoria muistetaan ulkomaalaisomistajiin liittyvistä murheellisista episodeista. AC Allianssi siirtyi vuonna 2005 kiinalaisomistukseen, ja pian seura ajautui vedonlyöntirikollisuuden keskelle. Vuonna 2011 Tampere United suljettiin kaiken kilpailutoiminnan ulkopuolelle rahanpesuepäilyjen vuoksi, ja seura ajautui konkurssiin.

– Toiveeni on se, että katsotaan tämä kortti rauhassa. IFK:n sielua ei olla myyty. Olemme myyneet yhden osan kaupallisesta liiketoiminnastamme ja saaneet siihen lisää paukkuja, Perret sanoi.

HIFK Soccer rf omistaa seurasta 35,5 prosenttia osakeannin jälkeen. 

Lue myös:

    Uusimmat