Herttuatar Catherinen veli avautuu masennuksestaan – eristäytyi täysin perheestään: "En halunnut heitä lähelleni"

Herttuatar Catherinen veli James Middleton kertoo avoimesti mielenterveysongelmistaan. 

Herttuatar Catherinen veli James Middletonpaljasti tammikuussa sairastavansa masennusta. Tuoreessa haastattelussa hän kertoo kokemistaan paineista ja voinnistaan nyt.

Kun herttuatar Catherine (tuolloin Kate Middleton) alkoi seurustella prinssi Williamin kanssa vuonna 2003, myös James Middleton päätyi julkisuuteen. Hän kertoo Tatler-lehden haastattelussa, ettei ollut lainkaan valmistautunut siihen.

– Yhtäkkiä, ja hyvin julkisesti, minua arvosteltiin sen perusteella, olinko menestynyt vai en.

Herttuatar Catherinen ja prinssi Williamin kiinnostus mielenterveysongelmiin ja heidän tukemansa Heads Together -järjestö vaikuttivat Middletonin päätökseen kertoa omasta kamppailustaan. Hän kuitenkin korostaa elävänsä omaa, perheestään ja kuninkaallisista erillistä elämää.

Masennuksen lisäksi Middleton on kärsinyt lukihäiriöstä lapsesta asti. Hänellä on diagnosoitu myös ADD eli tarkkaavaisuushäiriö.

Masennuksen ollessa pahimmillaan Middleton eristäytyi täysin perheestään.

– En halunnut heitä lähelleni. Suljin itseni täysin, en kommunikoinut perheeni kanssa lainkaan, hän sanoo.

Middleton haki viimein apua ongelmiinsa vuonna 2017. Hän kertoo joutuneensa soittamaan lääkärille työpaikkansa ulkopuolella, sillä ei pystynyt nousemaan autosta.

Sen jälkeen Middleton on vähentänyt työntekoa, alkanut käydä terapiassa ja viettänyt aikaa Skotlannissa Glen Affricin tilalla. Nyt hän kokee olevansa matkalla kohti toipumista.

– Olen onnellinen. Tunnen olevani taas James Middleton. Tuntuu kuin olisin taas 13-vuotias ja innostunut elämästä. Tunnen olevani oma itseni, enkä voisi pyytää enempää.

Lähde: People

Lue myös:

    Uusimmat