Herlinin sisarukset vahvistavat kirjassa hirviö-isä-väitteet

Hissiyhtiö Koneen edesmenneen pääjohtajan Pekka Herlinin lapset vahvistavat tänään julkaistavassa Koneen ruhtinas -elämäkerrassa väitteet tylystä perhe-elämästä.

Pekka Herlinin poika Niklas Herlin kutsui eilen nettilehti Uudessa Suomessa isäänsä muun muassa kusipääksi ja ihmishirviöksi.

Sisarukset kertovat perheasioista 1980-luvulta lähtien Koneen palveluksessa olleen John Simonin kirjoittamassa teoksessa.

Perheriitoja määräysvallasta

Koneen nykyinen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin - Niklaksen isoveli - sanoo esipuheessaan, että kirja perustuu moneen totuuteen. Monia totuuksia ei ole vähiten perheriidoissa, jotka nousivat julkisuuteen jo ennen Pekka Herlinin vuonna 2003 tapahtunutta kuolemaa.

Välien myrkyttyminen johtui siitä, että isä-Herlin oli järjestänyt Koneen määräysvallan siirron Antti Herlinille 1990-luvun lopulla muiden lasten ohi. Asia paljastui Ilkka, Niklas, Hanna ja Ilona Herlinille vasta vuonna 2000.

Pattitilanne Koneen ympärillä ratkesi vasta kun Partekilta ostetut nostolaitteet erotettiin omaksi yhtiöksi Cargoteciksi, jonka pääomistajiksi tulivat Hanna, Ilkka, Niklas ja Ilona Herlin.

Alkoholisti-isä

Simonin kuvaus Pekka Herlinin perhe-elämästä on tyly. Perheenisästä sukeutui vähitellen alkoholisti, joka sairasti myös maanis-depressiivisyyttä (kaksisuuntaista mielialahäiriötä). Kaksijakoisuus näkyi siinä, että perheelle hän oli aivan eri ihminen kuin työelämässä.

- Kaikki inhosi sitä hetkeä, kun isäukko tulee himaan, kertoo tytär Hanna (nyk. Nurminen) kirjassa.

Pekka Herlin aloitti lounaalla viinillä ja jatkoi iltapäivällä väkevillä. Työt oli tehty aamupäivän aikana, sillä juomisestaan huolimatta hän saapui aikaisin töihin.

Useiden eri kuvausten mukaan Pekka Herlin kesti alkoholia poikkeuksellisen hyvin.

Herlinistä kirjoitetaan myös hyvää

Tänään ilmestyvä elämäkerta on niinikään suorasukainen, mutta kirjasta piirtyvät esiin myös Pekka Herlinin hyvät puolet.

Koneesta sukeutui Pekka Herlinin johdolla alansa johtaviin kuuluva kansainvälinen suuryritys. Kun hän otti Koneen ohjat käsiinsä vuonna 1964 isältään Heikki Herliniltä, yhtiö oli heikohkossa kunnossa oleva keskisuuri hissivalmistaja.

Koneen nousu alkoi, kun Pekka Herlin osti uhkarohkealla kaupalla ruotsalaisen Asean hissitoiminnot vuonna 1968. Hän oli oivaltanut, että Koneen piti joko kasvaa tai jäädä jonkun suuremman syötäväksi.

Kauppa osoitti, että Pekka Herlin oli ennen kaikkea strategi, vaikka hän itse väitti päinvastaista. Hänelle oli joskus vaikeata tehdä päätöksiä, mutta hän osasi koota ympärilleen taitavan joukkueen ja pistää pääoman poikimaan. Työntekijät saivat turhaan odottaa korkeita palkkoja tai muita etuja.

Katso Markus Pirttijoen juttu

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat