Helsinki saa kissakahvilan

Helsinkiin on tulossa kissakahvila. Se avataan heinäkuun alussa Kampissa Fredrikinkadulla.

Kissakahvilaan tulee aluksi 6-8 sosiaalista asukasta. Kissat ovat kotoisin perheistä, jotka ovat jostain syystä joutuneet luopumaan lemmikistään. Kissat kulkevat vapaasti kahvilassa ja istuvat syleissä, mutta halutessaan ne voivat olla rauhassa vain katseltavina.

- Kissakahvila Helsingin tavoite on luoda ihmisten ja kissojen kohtauspaikka keskelle Helsinkiä. Haluamme rakentaa aivan uudenlaisen, iloisen yhteisön mukavan asian ympärille, kertoo kahvilan perustaja Pasi Nikkinen.

Hanketta toteutetaan joukkorahoituksella

Kissakahvilan perustamista rahoitetaan joukkorahoituksella. Tavoitteena on kerätä 45 000 euroa.

- Rahat menevät kahvilan aloituskustannuksiin. Tuo summa ei kata läheskään kaikkia kustannuksia. Tila oli heti vuokrattava, kun se vihdoinkin löytyi ja paikkaan tehdään täysi remontti virkamiesten vaatimusten mukaan, jotta kahvila voi avata ovensa. Haluamme luoda mukavan yhteisön uudella tavalla tämän asian ympärille, kertoo Nikkinen.

Kissakahvilaa on toivottu

Nikkinen toivoo, että kissakahvila kerää rahoittajia ympäri Suomen.

- Tarvitsemme ihmisten tukea, jotta tämä onnistuu. Haluamme tehdä asioita uudella tavalla, siksi olemme laittaneet myyntiin Kissakahvila Helsingin osakkeita. Näin kuka tahansa voi omistaa palan kahvilaa. Miten hienoa on järjestää kerran vuodessa kissakahvilan yhtiökokous, jonne kerääntyy ympäri Suomen kissaihmisiä, jotka ovat kahvilan omistajia. Toivottavasti joukkoon löytää jokunen ihminen muualta Euroopastakin, toivoo Nikkinen.

Suomen ensimmäinen kissakahvila avattiin viime syksynä Tampereella. Nikkinen uskoo, että myös Helsingissä on kysyntää kissakahvilalle.

- On selkeästi kova kysyntä. Meidänhän piti avata kissakahvila jo viime vuoden marraskuussa. Siitä asti ihmiset ovat olleet jatkuvasti yhteydessä ja kyselleet, että onko tila löytynyt, minne avaatte, koska avautuu. Vihdoinkin on jotain hyvää kerrottavaa.


Lue myös:

    Uusimmat