Helsingin Vuosaari valittiin vuoden kaupunginosaksi

Kotiseutuliitto julkisti tänään iltapäivällä valintansa vuoden kaupunginosaksi. Valinta osui tänä vuonna Itä-Helsingin Vuosaareen. Liitto kehui Vuosaarta ainutlaatuisen monipuoliseksi kaupunginosaksi, jossa yhteistyö toimii ja asukasaktiivisuus on korkealla tasolla. Kilpailuun osallistui 90 kaupunginosaa eri puolilta maata.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori onnitteli vuosaarelaisia valinnasta.

– Vuosaari edustaa merellistä Helsinkiä upeimmillaan ja se on kansainvälisestikin hieno esimerkki elinvoimaisesta ja monikulttuurisesta kaupunginosasta, Vapaavuori kehuu tiedotteessa.

Kotiseutuliitto kiitteli valintaperusteissaan erityisesti vuosaarelaisten aktiivisuutta.

– Vuosaaresta on etenkin 2000-luvun aikana muodostunut paitsi perinteisten ja aktiivisten yhdistysten, myös uudentyyppisten luontoliikkeiden, monien kulttuurien ja ikäjakaumaltaan varsin nuorten asukkaiden vilkas ja rosoinenkin kaupunginosa, valintaraadin puheenjohtajana toiminut Kotiseutuliiton hallituksen jäsen Tuula Salo sanoo liiton tiedotteessa.

Vuosaari-seura puolestaan kehui asukasaktiivisuuden lisäksi kaupunginosan luontoa, jota se luonnehti tiedotteessa ainutlaautiseksi.

– Suurimpia ylpeydenaiheita on luonto. Vuosaari on yhä Helsingin vihrein ja merellisin kaupunginosa. Asuitpa missä päin Vuosaarta tahansa, olet vain parin minuutin kävelymatkan päässä viheralueista, liiton tiedotteessa sanotaan.

Helsingin metron itäsen linjan pääteasema on Vuosaaressa. Kaupunginosassa sijaitsee myös Vuosaaren satama, joka on hoitanut Helsingin rahtimerenkulkua vuodesta 2008 alkaen.

Viime vuonna vuoden kaupunginosaksi valittiin Porin Reposaari. Helsingistä on vuoden kaupunginosaksi valittu aiemmin Käpylä, Kontula, Tapanila ja Roihuvuori.

Lue myös:

    Uusimmat