Helsingin koelaulut: BB-julkkis Niko Empun kannatusjoukoissa!

BB-Niko, Emppu ja Noora Helsingin koelauluissa. Kuva: MTV3.
Julkaistu 26.09.2008 13:07

Eemeli ”Emppu” Kelokorvella, 23, oli yksi Helsingin koelaulujen suurimmista kannatusjoukoista. Mukana oli esimerkiksi viime kaudelta tuttu BB-Niko tyttöystävänsä Nooran kanssa. – Olemme Empun kanssa serkkuja, Noora kertoi.

Espoolainen Emppu soitteli koelauluissa ajankulukseen valkoista kitaraansa isossa ringissä, jossa oli iso liuta hänen kannattajiaan.

– Aion soittaa ja laulaa tuomareille Leevi & The Leavingsin kappaleen Elämä ikkunan takana, Apulanta t-paitaan pukeutunut ja rokkarilta näyttävä Emppu kertoili.

– On helpompaa laulaa, kun saa soittaa kitaraa samalla. Toivon, etteivät he sano, että nyt kitara pois ja laula ilman säestystä.

Solisti jätti Häntä-bändin

Empulla oli ennen bändi, jonka kanssa hän teki keikkoja. Emppu oli laulajana bändissä, jolla oli hyvin mieleen jäävä ja persoonallinen nimi.

– Bändimme nimi oli Häntä. Teimme vähän keikkoja, ei mitään ihmeellistä, hän jutteli.

– En ole bändissä enää. Jos olisin, en olisi täällä! Lisäksi nuo painostivat tulemaan, Emppu viittilöi kohti kaveriporukkaansa. – En varmaan olisi muuten tullut.

Teki oman joululevyn

Emppu paljasti, että hihassa oli toinenkin kappale, jos tuomarit sitä pyytäisivät.

– Laulaisin Suojelusenkelin. Tein viime jouluna oman joululevyn, jossa tämä biisi oli mukana. Se oli levyn paras, Emppu kertoi. – Soitin levylle myös kaikki soitinäänet itse!

Emppua ei jännittänyt kovasti ennen tuomarien eteen menoa, mutta hän arveli, että koelauluhuoneessa saattaisi ruveta tärisyttämään.

– Petyn, jos en pääse jatkoon Idolsissa. Mutta jos en pääse, niin on tämä kuitenkin ollut mahtava kokemus. Murjottaen en lähtisi pois.

Miten Empun käy? Lisää Helsingin koelauluja Idolsissa MTV3-kanavalla sunnuntaina 28.9. klo 20.00.

Teksti: Laura Kokko/MTV3

Katso kuvat Helsingin koelauluista!

Netti-tv:ssä paljon laulua ja Backstage-materiaalia Helsingin koelauluista