Helsingin ilmatorjunta romutti Stalinin haaveet

Suomen pääkaupunki joutui raskaan pommituksen kohteeksi helmikuussa -44. Neuvostojohtaja Josif Stalinin tarkoitus oli pommittaa Helsinki raunioiksi ja sanella Suomelle erillisrauhan ehdot. Pommitukset alkoivat illalla 6., 16. ja 26. helmikuuta ja taukosivat seuraavana aamuna. Helsinki oli kerrallaan jopa 900 pommikoneen pääkohde, mutta kaikki ei mennyt niin kuin Stalin suunnitteli, ja täystuho jäi hänen haaveekseen.

Kohtalonkysymys

Tuolloinen nuori luutnantti, ilmatorjuntaupseerina palvellut professsori Heikki A. Reenpää, 91, pitää pommitusten epäonnistumista olennaisena Suomen kohtalolle.

– Se muutti koko politiikan. Ainakin vältyttiin antautumasta keväällä tai kesällä -44, joka olisi ollut tietysti meidän tuhomme, Reenpää uskoo.

Ilmatorjunta iskussa

Myös kirjailija antaa ilmatorjunnalle ison merkityksen:

– Ennen kaikkea tietysti se, että Helsingin ilmatorjunta pelasti pääkaupungin. Sen moraalinen vaikutus oli tavattoman suuri. Ajatella, jos olisi mennyt toisin päin eli Helsinki olisi tuhoutunut paljon, paljon pahemmin kuin tapahtui, Raevuori sanoo.

Ilmatorjunnan kannalta oli ratkaisevaa, että Suomi oli saanut uutta tekniikkaa, saksalaiset tutkat. Tulenjohtotutkat "Irjat" ja ilmavalvontatutkat "Raijat" oli saatu maahan edellisenä vuonna, ja niiden vaatima miehistö saatiin juuri koulutetuksi juuri ennen helmikuun ilmapommituksia.

- Me hallitsimme koko Leningradin alueen, me näimme Karjalan kannaksen, me näimme kaiken liikenteen siellä koko ajan, sanoo silloinen torjuntaupseeri Reenpää.

Pelkurien pommit mereen

Toisaalta neuvostopommittajat eivät olleet kurinalaisia. Pommeja ei likikään aina edes yritetty lentää maaliin saakka. Kova ilmatorjunta kerta kaikkiaan saattoi pelottaa lentäjiä, ja he kääntyivät takaisin ja pudottivat pomminsa mereen. Pommilastissa ei käynyt palaaminen jo pelkästään siitä syystä, että lentäjä olisi paljastunut pelkuruutensa ja laiminlyöntinsä, mikä lievästi ilmaistuna ei olisi edistänyt uraa sen ajan Neuvostoliitossa.

On kohtalon ivaa, että oma pommi tuhosi Albertinkadun ja Bulevardin kulmassa, tosin tyhjillään olleen silloisen Neuvostoliiton suurlähetystön. Se lienee ainoa kerta, kun helsinkiläisiä nähtiin ilakoimassa pommin tuhoja.

Stalin raivoissaan

Generalissumus Stalin ei katsonut hyvällä pommitustensa epäonnistumista. Niistä vastannut kaukotoimintailmavoimien johtaja, ilmavoimien marsalkka Aleksandr Golovanov jäi ainoaksi Neuvostoliiton sodanaikaiseksi marsalkaksi, joka ei saanut Puna-armeijan korkeinta kunniamerkkiä, Kultaista tähteä, johon kuului myös Neuvostoliiton sankarin arvonimi.

Hävittäkää Helsinki! valottaa Helsingin pommituksia useasta eri näkökulmasta. Omansa saavat kertoa sekä suomalaiset sotilaat että vihollinen. Kirjassa puhuu marsalkka Mannerheim, puolustusministeri Rudolf Walden ja muu hallitus ja presidentti Risto Ryti. Kuulematta eivät myöskään jää tavallisten helsinkiläisten riipaisevat kertomukset.