Helena Lindgren: Erotiikalla ei ole ikärajaa
Helena Lindgren korostaa, että jokaisen naisen ja miehen velvollisuus on pitää hyvää huolta itsestään niin fyysisesti kuin henkisestikin ikävuosia laskematta.
Laulaja ja meikkitaiteilija Helena Lindgren ei vastaa perinteistä mummokäsitystä.
– Myytti rupsahtaneesta mummosta on mielestäni jo aikansa elänyt. Meillä on valtavasti isoäiti-iässä olevia naisia, jotka ovat aivan upeita, Helena sanoo.
Helena itse on kaksivuotiaan Danin isoäiti. Kun Dan oli vuoden ikäinen ja Helena työnsi häntä vaunuissa, niin sattuipa joku onnittelemaankin häntä "vauvasta".
Äidiksi nuorena
Oman ja ainoaksi jääneen poikansa Niklaksen syntyessä Helena oli vain 21-vuotias.
– Olin niin nuori ja minulla oli kaikenlaista kiirettä ja tekemistä. Tuntuu, että se aika hujahti kuin siivillä.
Helenan avioliitto Niklaksen isän kanssa päättyi pian eroon. Niklas oli silloin vielä vauva. Onneksi ympärillä oli kuitenkin hyvä turvaverkko, joten Helena ei jäänyt täysin yksin.
– Aikuisena, äitinä ja isoäitinä ihminen on paljon rauhallisempi ja kärsivällisempi. Ja höpsöttää saa totta kai, se on isovanhempien etuoikeus, hän naurahtaa.
Tervettä elämää
Helena on taiteilijasielu ja nauttii esiintymisestä. Hän ei arkaile toimia alusasumallina. Lisäansioita hän hankkii toimimalla myös kuvataiteilijoiden mallina.
Moni kateellinen miettii miten Helena "tuhlaa" itseensä ja ulkonäköönsä. Eniten marisevat asiasta ne, jotka siitä vähiten tietävät.
– Ihmisen on pidettävä hyvää huolta itsestään. Nyt minulla on vielä yksi erityinen lisäsyy, eli pieni Dan. Haluan elää terveesti, jotta saisin mahdollisimman pitkään seurata hänen kehitystään, kasvuaan ja tulevaa aikuisuuttaan.
Erotiikka maustaa elämää
Helenan sensuelli ulkoinen olemus ei jää huomaamatta. Hän ei arkaile puhua myöskään erotiikasta.
– Sehän on hieno asia, eikä sen saisi antaa kuihtua ikävuosien lisääntyessä. Erotiikalla ei ole ikärajaa, se on yksi elämän hienoja nautintoja.
Helena Lindgren rohkaiseekin mummoja ja vaareja kuuntelemaan itseään eikä laskemaan ikävuosiaan – tämä pätee myös erotiikan alueella.
Onko Helenalla sitten antaa vinkkejä siihen miten "väljähtynyttä" parisuhdetta pitäisi tai voisi elvyttää?
– No ei todellakaan, en elä pitkässä ja väljähtyneessä suhteessa, Helena nauraa.
– Vakavasti puhuen tärkeintä on kuitenkin huolehtia niin itsestä kuin toisesta parhaalla mahdollisella tavalla. Myös erotiikan alueella, hän muistuttaa.
Studio55/ Marja Nyman
Uusimmat
-
11:19
Ukraina: Venäjä sijoitti eliittiyksikön Belgorodiin "partisaanien" takia, ISW:n mukaan Kreml ylireagoi
-
11:10
Olympiavoittaja tulistui ME-vauhtiin – itsevarma ennätysnainen latasi jo seuraavan tavoitteensa
-
11:02
Brittitiedustelu: Venäjä siirtänyt reservejä Bahmutiin, kyky reagoida haasteisiin heikentynyt
-
11:01
Treffien jälkeiset tunnelmat vetää puolisoehdokkaan mietteliääksi: "Haluaisin kysyä Asgeirilta, että missä mennään"
-
10:57
Miten valmistautua inssiin? Entinen liikenneopettaja paljastaa parhaat tärppinsä
-
10:46
Zelenskyi WSJ:lle: Ukraina on valmis täysimittaiseen vastahyökkäykseen
-
10:45
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 560 sotilasta ja 10 panssarivaunua – MTV seuraa sotaa
-
10:40
MTV seuraa: Esapekka Lappi otti taas komennon! Vesilätäköt hyydyttäneet autoja
-
10:33
Club For Five on tehnyt A Cappella -musiikkia jo 20 vuotta – rohkaisevat suomalaisia käyttämään rohkeasti ääntään
-
10:15
Floridan finaaleihin johtaneen supertähden persoona saa kehuja seuran suomalaiskiekkoilijalta: "Todella hyvä lisä"
-
10:00
Toyota-kuski hölmöili rallinsa pilalle heti aamusta: "Käsittämättömän tyhmiä juttuja"
-
10:00
Flow jättää elokuussa hyvästit Helsingin Suvilahdelle – yksi asia Suomessa huolettaa: "Olemme aika pienessä häkissä keskenämme täällä kohta"
-
09:43
Alle euron annokselta! Hittiletut voi valmistaa entistäkin edullisemmin
-
09:08
USA:n puolustusministeri: Yhdysvaltain ja Kiinan välinen vuoropuhelu elintärkeää
-
08:49
Nuuskan tavoin käytettävät nikotiinipussit viedään Suomessa nyt käsistä – tällaiset haittavaikutukset niillä on
-
08:35
Aleksander Barkov aloittaa jahdin uransa ensimmäisestä Stanley Cupista – nämä asiat Vegasin joukkueesta iskevät suomalaistähden silmään
-
08:32
Huippunimi vasta alkusoittoa – Liiga-seuran urheilupomo paljastaa: Pelaajabudjettia nostetaan, tavoitteena Suomen mestaruus
-
08:28
Tällainen autokoulun teoriakoe on nykyisin – testaa, pääsisitkö läpi!
-
08:26
Yllättävä ongelma päätti suomalaiskuskin voittokamppailun MM-rallissa
-
08:01
Katri Mäkinen tanssi Käärijän taustalla Euroviisuissa – yksi harjoitus ei sujunut suunnitelmien mukaan ja hän loukkasi itsensä
-
Lataa lisää