Heinäkuussa haltuun otettu ruotsalaistankkeri lähti Iranista – suuntana Persianlahti

Näin Iranin vallankumouskaarti otti haltuunsa Britannian lipun alla matkaavan Stena Impero -tankkerin 1:51
Iranin vallankumouskaarti otti haltuunsa ruotsalaistankkerin heinäkuussa.

Viranomaisten mukaan Iranin vallankumouskaartin heinäkuussa haltuunsa ottama ruotsalaistankkeri on lähtenyt maasta.

Ruotsalaisomisteinen Stena Impero -tankkeri on lähtenyt Iranista, kertovat iranilaisviranomaiset. Iranin haltuunsa ottama tankkeri ehti olla Bandar Abbasin satamassa Iranissa yli kaksi kuukautta.

Iranin viranomaisten mukaan alus on parhaillaan matkalla kohti Persianlahtea.

Viranomaisten mukaan aluksen mahdollista syyllistymistä merenkulun säännöksien rikkomiseen tutkitaan edelleen, vaikka se päästettiinkin lähtemään.

Sekä tankkerin kapteeni että aluksella oleva miehistö ovat Iranin mukaan allekirjoittaneet lausunnon, jonka mukaan heillä ei ole vaatimuksia Iranille.

Stena Bulk -varustamon toimitusjohtajan Erik Hånellin mukaan Stena Impero jatkaa Iranista todennäköisesti Arabiemiraateissa sijaitsevaan satamaan.

Ruotsalaisvarustamon omistama ja Britannian lipun alla purjehtiva tankkeri otettiin haltuun sen jälkeen, kun Britannia oli pysäyttänyt Gibraltarilla iranilaistankkerin, jonka se epäili kuljettavan öljyä Syyriaan.

Britit päästivät iranilaisaluksen jatkamaan matkaansa runsas kuukausi sitten.

Lue myös:

    Uusimmat