Jouluaattoiltana saattaa tuntua siltä, että koko maailma on rauhoittunut joulunviettoon. On kuitenkin joukko ammattilaisia, jotka puurtavat työnsä parissa myös silloin, kun suurin osa meistä juhlii. Kysyimme muutamalta työn sankarilta, millaista on olla jouluna töissä.
Poliisi: Ratista kärähtää pukkeja
Vanhempi konstaapeli Hannele Kivikoski on työskennellyt poliisina 1980-luvulta lähtien, joten tämän vuoden jouluaatto ei ollut ensimmäinen, joka kului työn merkeissä.
− Olen tottunut tekemään vuorotyötä, joten tuntuu ihan luonnolliselta olla jouluna töissä, aattoyön työvuorossa ollut konstaapeli kertoo.
Perheenjäsenetkin ymmärtävät työn vaatimukset, eikä kukaan kiukuttele, vaikka äiti joutuu lähtemään aattoiltana töihin.
− Onhan minulla koko päivä aikaa olla lasten kanssa, Kivikoski huomauttaa.
Jouluna kentällä työskentelevän poliisin pitävät kiireisenä samat asiat kuin arkenakin. Poliisi joutuu puuttumaan muun muassa perheriitoihin ja liikaa terästettyä glögiä nauttineiden juhlijoiden autoiluaikeisiin.
− Kyllähän niitä joulupukkejakin välillä narahtaa ratista. Heille sanoisin kyllä, että jos ei pysty hoitamaan työtään selvin päin, pitäisi harkita alanvaihtoa.



