Kolme näyttelijää tekee Salatut elämät -debyyttinsä joulukuussa ilmestyvässä Salkkarit-elokuvassa. Elokuvassa nähtävät uudet nimet ovat Jami Hyttinen, Henry Pöyhiä ja Jasmin Voutilainen.
Jami Hyttinen on tehnyt pitkän uran näyttelijänä ja tunnetaan improvisaatioteatteri Stella Polariksesta. Salatut elämät -elokuvassa näytteleminen kiehtoi Hyttistä elokuvan tekijäkaartin vuoksi.
– Tässä on nuori porukka tehnyt pitkään töitä yhdessä. Nuori energia sytyttää aina, Hyttinen kertoi MTV.fin haastattelussa.
Hyttisen roolihahmo on nimeltään Eino.
Myös Henry Pöyhiällä on teatteritaustaa. Koekuvausten kautta elokuvaan päätynyt ja jo aiemmin sarjan kuvauksissa avustanut Pöyhiä kertoo Salattujen elämien olevan hänen ikätovereilleen sukupolvikokemus, ja myös sarjassa näytteleminen kiinnostaisi Pöyhiää. Pöyhiä näyttelee elokuvassa Mattia.
Pöyhiän tapaan myös Jasmin Voutilainen oli pyörinyt Salattujen elämien kulisseissa jo ennen elokuvan kuvauksia. Hän on ollut sarjan taustahenkilö ennen elokuvassa näyttelemistä. Jasminin roolihahmo on Pepin siskopuoli Aino Kaukovaara.
Kokemusta nuorelle näyttelijälle on kertynyt sarjoista Helsingin herra ja Kiiltokuvia.
– Olen tykännyt kaikista projekteista, joissa olen ollut mukana. Menen syksyllä takaisin lukion penkille, mutta haluaisin hakea sen jälkeen teatterialalle, Voutilainen kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan.
Ensimmäisestä elokuvasta tuttuja näyttelijöitä ovat Tero Tiittanen (Sergei), Mikko Parikka (Jiri) sekä Patrik Borodavkin (Miro) ja Sara Lohiniva (Oona). Salkkarit-sarjasta tutut näyttelijät Hemmo Karja (Janne) ja Emil Hallberg (Tale) tekevät elokuvadebyyttinsä. Elokuvassa mukana on myös sarjaan paluun tehnyt kestosuosikki Tommi Taurula Karin roolissa.