"Haulikot esiin!" Blogi koostaa hätkähdyttäviä esimerkkejä suomalaisesta Facebook-raivosta
”Haulikko esiin ja maasta pois !!!” ”Eikö noita s**tanan paviaaneja saa pois täältä???” ”Antaa kaikkien tulla, osallistun kylläkin mielellään moskeijoiden räjäytyksiin.” Muun muassa tällaisten Facebook-kommenttien kuvakaappauksia löytyy hiljattain perustetusta Vihamuki-blogista.
Lahtelaisen grilliannoksen lihamukin nimeä mukailevan blogin takana on kertomansa mukaan hoitoalalla työskentelevä Seppo*. Länsi-Suomessa asuva 35-vuotias mies sanoo perustaneensa blogin noin viikko sitten.
– Idea Vihamukin perustamiseen tuli, kun huomasin miten paljon suomalaiset kirjoittavat väkivaltafantasioita julkisesti omalla nimellä ja usein myös omalla naamalla Facebookiin, Seppo kertoo MTV Uutisille sähköpostitse.
Kuvakaappauksia vain aikuisten kirjoituksista
Blogi kokoaa yhteen eri lähteistä kerättyjä kuvakaappauksia julkisista Facebook-kommenteista. Kuvakaappauksia on kerätty muun muassa verkkolehtien kommenttiosioista, niiden Facebook-sivuilta ja erilaisten suomalaista äärioikeistoa edustavien julkisten Facebook-ryhmien keskusteluista.
Vaikka blogin etusivulla onkin sähköpostiosoite, ei sinne ole vielä tullut lukijoiden lähettämiä kuvakaappauksia. Tämä on kuitenkin Seposta vain hyvä asia.
– En aio julkaista sellaisia kuvakaappauksia, joiden todenperäisyydestä ei ole varmuutta. Tarkoituksena on julkaista ainoastaan aikuisten ihmisten julkisia puheita.
– Painotan, ettei Vihamukissa julkaista yksityiskeskusteluita. Ainoastaan julkiseksi tarkoitettuja kommentteja, hän lisää.
Seppo kertoo ylläpitävänsä blogia yksin eikä hän ole kertonut uudesta harrastuksestaan kuin vaimolleen ja muutamalle tuttavalleen.
– Rasismista puhuvia, niin tutkijoita kuin toimittajia, on peloteltu niin onnistuneesti, ettei moni halua lyödä lusikkaansa tähän saastaan.
– Jos eläisin yksin perheeni sijaan, tekisin Vihamukia omalla nimelläni ja naamallani.
Paljastumisuhan takia hän ei myöskään käytä blogin päivittämiseen oman kotinsa internetyhteyttä.
Positiivista palautetta vihapuheen julkaisusta
Mutta miksi Seppo haluaa jakaa muiden väkivaltafantasioita eteenpäin omassa blogissaan? Motiivi on hänen mukaansa yksinkertainen.
– (Haluan) saada suomalaiset ymmärtämään, mikä on suomalaisen vihapuheen tila vuonna 2015. Blogissa ei ole mitään poliittista tai aatteellista taustaa. Koen, että jos suomalainen media tekisi työnsä ja nostaisi ahkerammin suomalaista rasismia keskustelun ytimeen, ei Vihamukille luultavasti olisi tarvetta.
– Mielestäni on tärkeää, että näitä vihapuheita nostetaan esille, sillä ongelmia ei voi selvittää, jos niitä ei tiedosteta.
Tähän asti blogiin tullut palaute on Sepon mukaan ollut yksinomaan positiivista, muta hän uskoo tilanteen tulevan muuttumaan. Hän odottaa esimerkiksi rasistisia ja maahanmuuttovastaisia juttuja julkaisevan MV-lehden tarttuvan blogiinsa jossakin vaiheessa.
– Odotan innolla, millaisen kulman esimerkiksi MV-lehti löytää Vihamukiin. Luultavasti lopputulos on jonkinlainen ikiliikkuja, jossa minun tarvitsee julkaista ainoastaan sähköpostiin tulleita väkivaltafantasioita ja uhkauksia.
*Sepon nimi on muutettu.
Uusimmat
-
18:19
Näistä syistä palkansaajilla alkoi keittää – hallitus on ehdottanut monia heikennyksiä etuuksiin ja oikeuksiin
-
18:16
Ukraina sanoo iskeneensä lentotukikohtaan Krimillä, miehityshallinto kiistää – MTV seuraa sotaa
-
18:15
Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet voi nousta vuoden katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi – ja voittaa Oscar-palkinnon
-
18:14
Helena Petäistö joutui somekansan hampaisiin avauduttuaan Helsinki-Vantaan ulosmarssista: "Pakko etsiä uudet häävaatteet"
-
18:04
Venäläislähteet: Putinin maavoimien hyökkäykset "hysteerisiä ja heikkoja" – tykistökin ampuu suutareita
-
17:56
Vangit ovat muita sairaampia – yksi häiriö moninkertainen muuhun väestöön nähden: "Heidän on vaikea pärjätä vankilassa"
-
17:33
Kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin vierailu Loviisassa sai aikaan yleisöryntäyksen: "Ihan hirveästi ihmisiä paikalla"
-
17:24
Pääministeri Orpo kutsuu työmarkkinajohtajat Kesärantaan: "Heillä on todella paljon osaamista, mutta heillä ei voi olla veto-oikeutta"
-
17:15
Mestis-avaukseen käynnissä huima kansanvaellus – metro täyttyi äänekkäistä Jokerit-kannattajista
-
17:02
Oppositio hiillosti hallitusta leikkauksista, veronkevennyksistä ja lisävelasta – Orpo: "Ei teidän jälkeenne jättämää velkaa kerralla voi leikata"
-
17:01
Mediamoguli Rupert Murdoch jää eläkkeelle 92-vuotiaana
-
16:58
Rallia uhkaa karu jama – Jari-Matti Latvalalta radikaali ehdotus
-
16:58
Talvi yllätti lappilaiset – asiakkaat jäivät hankien vangeiksi laskettelukeskuksessa: "En muista vastaavaa"
-
16:31
Oikeusministeri Leena Meri MTV:lle: Suomen lakia ja sharia-lain arvoja ei voi yhteensovittaa – "Maassa maan tavalla"
-
16:29
Etkö malta odottaa kynsilakan kuivumista? Ammattilaiset jakavat parhaat kuivauskikat
-
16:26
Uusi tutkimus: Näin Estonian kyljen repeämät hyvin todennäköisesti syntyivät
-
16:20
Suomussalmella kateissa ollut tyttö löytyi kuolleena
-
16:05
Humalainen Salkkarit-kaksikko naljaillee toisilleen: "En ole koskaan..."
-
16:03
EK:n Häkämies: SAK:n työtaistelutoimet äärettömän huolestuttavia
-
16:00
Tet-harjoittelussa pellettisäkin alle jäänyt nuori ei loukkaantunut vakavasti
-
Lataa lisää