Mainos

Hätääntyneen matkustajan tapaus puhuttaa – laivayhtiö kertoo, mistä syistä asiakas voidaan laittaa laivaputkaan tai jopa poistaa kyydistä

3:43
MTV Uutiset Live kysyi laivayhtiöltä, milloin asiakas voidaan poistaa laivalta Ahvenanmaan tapauksen tyyliin.

MTV Uutiset kertoi tänään, että risteilymatkustaja poistettiin yöllä laivalta Ahvenanmaalla.

Ahvenanmaan poliisin mukaan matkustaja oli poistettu laivalta perjantain ja lauantain välisenä yönä ja matkustaja oli hätääntynyt, koska ei tiennyt, missä hän oli.

Tallink Silja Oy:n viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoi MTV Uutiset Livessä, minkälaisista syistä matkustaja voidaan poistaa laivasta.

– Pääsääntöisesti vain silloin, jos matkustaja on vaaraksi joko itselleen tai muille matkustajillle, Nöjd kertoo.

Hän ei ota kantaa viimeöiseen tapaukseen eikä kerro sitä, oliko asiakas heidän vai kilpailevan yhtiön matkustaja. 

Muita syitä voivat olla vakavat rikokset tai laivan turvavälineiden vaurioittaminen. Nöjdin mukaan silloin järjestyksenvalvojat saattavat matkustajan maihin, jossa yleensä odottaa vastassa paikallinen viranomainen.

Laivaputkat käytössä etenkin pikkujoulujen aikaan

Nöjdin mukaan laivasta poistamiseen johtaneita tilanteita tapahtuu yleensä alle kymmenen vuodessa. Määrä riippuu laivasta, reitistä ja ajankohdasta. 

Laivalla turvallisuudesta huolehtivat koulutetut järjestyksenvalvojat. Laivoilla on myös säilöönottotilat, eli niin kutsutut laivaputkat. Nöjdin mukaan kesäaikaan ne ovat harvoin käytössä, kun laivoilla on paljon lapsiperheitä. 

– Mutta toki muina aikoina, jos on vaikka pikkujouluristeilyjä, niin silloin saattaa olla käytössä [useammin], Nöjd kertoo.

Putkaan päätymisen syyt ovat pitkälti samat kuin laivalta poistamisessakin, eli vaaran aiheuttaminen itselleen tai muille. Putkaan voi joutua myös, jos aiheuttaa häiriötä, jota ei saada muilla keinoin rauhoitettua.

Katso yllä olevalta videolta Tallink Siljan viestintäjohtajan haastattelu kokonaisuudessaan!

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja