Harvinaiset lajit houkuttelevat lintuharrastajia Utön saarelle

Paraisten Utön saari on yksi Suomen parhaista lintupaikoista. Lintuharrastajia houkuttelevat saarelle niin muuttolinnut kuin harvinaiset lajitkin. Utössä voi bongata harvinaisia lajeja huomattavasti todennäköisemmin kuin muualla.

– Täällä voi minä tahansa päivänä etenkin näin keväisin nähdä minkä tahansa harvinaisuuden ja niitä täältä haetaankin. Toki täällä on paljon muutakin tavanomaisempaa linnustoa, jota on mukava seurata. Täällä voi nähdä mitä tahansa Suomessa tai kauempanakin pesivää lajistoa, selittää ilmakehätutkija ja lintuharrastaja Mikko Sipilä.

– Yritän käydä täällä kerran pari vuodessa. Tämä on hyvä paikka nähdä kaikenlaisia lintuja ja saa samalla hyvän irtioton arjesta, kun pääsee tänne saaristoon, kertoo tamperelainen lintuharrastaja Meri Öhman.

Sadat bongarit liikkeellä

Kaikkiaan Utössä on havaittu lähes 300 lintulajia. Harvinaisuuksiakin näkee useammin kuin muualla. Kun riittävän harvinainen laji ilmestyy saarelle, paikalle kiirehtii nopeasti satoja bongareita.

– Harvinaisin taitaa olla pari talvea sitten täällä nähty kettusirkku, sellainen amerikkalainen varpuslintu. Sen kävin bongaamassa. Varmaan yli 300 havainnoitsijaa kävi sitä katsomassa. Kyllä tänne tullaan pohjoisesta Lapistakin asti, kun tarpeeksi harvinainen lintu löytyy, naurahtaa Meri Öhman.

– Kyllä täällä ehdottomasti on suurempi todennäköisyys nähdä harvinaisuuksia kuin jossakin keskisuomalaisessa metsässä. Minua kiehtoo myös tämä perusmerilajisto, joka tässä on helposti nähtävissä, huomauttaa Mikko Sipilä.

Huono sää tuo linnut

Aurinkoinen kevätsää ei ole suotuisin lintujen tarkkailukeli.

– Se vaatii näin muuttoaikaan kunnon vesisateen ja huonon sään, niin muuttavat linnut tipahtavat tähän saarelle odottamaan sään paranemista. Muuton seuraajille aurinkoiset kelit eivät ole parhaita, toteaa Mikko Sipilä.

Tyhjää taivasta ei silti aurinkoisenakaan päivänä tarvitse Utössä tuijotella.

– Tänä aamuna näkyi jonkin verran kuikkia. Kiva havainto oli myös 90 meriharakan parvi. Harvoin näkee niin isoa parvea siitä lajista, iloitsee Meri Öhman.

Vilkkaimpaan aikaan lintuharrastajat eivät ehdi juuri nukkua.

– Jos on kova muuttopäivä ja paljon lintuja saaressa, niin siinä helposti menee kellon ympäri, mutta kyllä sitä jaksaa, kun on paljon katteltavaa, vakuuttaa Meri Öhman.


Lue myös:

    Uusimmat