Espoossa asuva yrittäjä haluaa nostaa esille vaietun aiheen, miesten kokeman parisuhdeväkivallan. Harri kertoo tarinansa MTV Uutisten haastattelussa.
Vuonna 2016 Harri tapasi lupaavalta vaikuttaneen uuden naisystävän. Rakkaus vei mennessään, mutta uuden kumppanin ikävämpi puoli alkoi kuitenkin valjeta myöhemmin.
– Aluksi kaikki oli upeaa ja hienoa, mutta sitten ne ongelmat alkoivat tulla pikkuhiljaa. Siinä vaiheessa vielä ajattelin, etten heti käännä hänelle selkääni, koska hänellä oli ollut elämässään rankka jakso ennen tapaamistamme.
Pian hän kuitenkin huomasi asioiden jatkuneen "pelottavan salakavalasti" tilanteeseen josta ei ollut enää paluuta entiseen.
– Pelon olotilasta tuli uusi normaali ja huomasin, että aloin myös itse muuttua. Tunteeni alkoivat räiskyä ihan silkasta pelosta. Samoin asioiden salaaminen ja valkoiset valheet konfliktin välttämiseksi. Kuvioihin oli tullut väkivalta, joka oli julmaa ja monitasoista. Se oli tarkoituksenhakuista, minua haluttiin alistaa kontrolliin.
Ystävät ja sukulaiset huomasivat tilanteen kehittyneen huonoksi, mutta Harrilla oli itsellään vaikea hahmottaa kokonaiskuvaa. Rakkauden muuttuessa myrskyksi olivat tunteet ja järki sekoittuneet keskenään.
"Muutan toisen luokse!"
Parisuhdeväkivaltaa kokeneen Harrin mukaan väkivalta on paljon muutakin kuin lyömistä: Henkinen väkivalta voi olla piinaavinta.
