Hannu Väisänen: Taiteilijaroolini pitävät minut ehjänä
Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut taiteilija Hannu Väisänen kertoi, kuinka kirjailijan ja kuvataiteilijan roolien yhteensovittaminen sujuu.
Finlandia-palkittu kirjailija ja Kalevalan kuvittanut kuvataiteilija Hannu Väisänen sanoo, että toisen romaaninsa jälkeen hänen oli pakko tehdä selkeä jako kirjoittamisen ja kuvataiteen välille.
– Sille ei voi mitään, että esimerkiksi kuvataiteilija ei saa sillä tavalla näkyvyyttä kuin kirjailija, tai hyvin harvassa tapauksessa ainakin. Piti sitten tehdä ratkaisevia päätöksiä, koska ymmärsin, että ehdottomasti myös jatkan molempien tekemistä.
Usein taiteen parissa työskentelevien ajatellaan työskentelevän tunteen perässä, tunnustellen mikä päivän tunnelma on. Väisänen sanoo, että tällainen työskentelytapa ei sovi hänelle ollenkaan. Sen sijaan hän on jakanut työvuotensa tiukasti kirjoittamis- ja kuvataidejaksoihin. Väisäsen mukaan toisella tavalla työskentely vain sekoittaisi hänet.
Kuvataiteilijan ja kirjailijan roolien välillä tasapainottelu on kuitenkin osoittanut Väisäselle toimivaksi. Vaikka taiteilijakollegat varoittelivat häntä eri roolien välillä sukkuloinnin vaarallisuudesta, kokee Väisänen, ettei se ole haitannut hänen työskentelyään. Päinvastoin.
– Ne juuri pitävät minut ehjänä, että harjoitan molempia. Muuten tuntuisi siltä, että amputoidaan käsi tai jalka.
Milloin Hannu Väisänen tajusi tahtovansa taiteilijaksi? Ovatko Väisäsen kirjojen tarinat tosia? Katso koko lähetys!
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää