Sairaanhoitaja Hanna Kaskinen on juuri palannut Pietarista. Hän vietti siellä kuukauden opiskellen venäjän kieltä. Tavoitteena on jonain päivänä tehdä töitä Venäjällä. Tai Afrikassa. Tai vaikka Intiassa. Mutta sitä ennen pitää tulla vielä vähän paremmaksi hoitajaksi.
Maailmalle siis, mutta ei ihan vielä. Hanna Kaskinen kertoo, ettei aio lähteä mihinkään ennen kuin hänen nuorimmaisensa saa lukion päätökseen, mikä näillä näkymin tapahtuu ensi keväänä. Sen jälkeen Kaskinen vasta alkaa tehdä suunnitelmia.
Edellisessä elämässään, niin kuin Kaskinen sitä itse kutsuu, hän oli talouspomona Nokialla, mutta päätti sitten tehdä jotain muuta.
−Jouduin kiertämään entisessä työssäni paljon maailmaa ja tunsin, että halusin vaikuttaa muullakin tavalla kuin aina vain puhumalla, Kaskinen kertoi tiistaina Studio55-ohjelmassa.
Hän tajusi, että halusi lähteä tekemään kehitysyhteistyötä. Vielä piti miettiä, lähteäkö ekonomin roolissa pyörittelemään papereita vai lähtisikö työskentelemään ruohonjuuritasolla. Pikkuhiljaa syntyi päätös opiskella sairaanhoitajaksi.
Muhkea palkkapussi vaihtui sairaanhoitajan palkkaan
Kaskinen valmistui kaksi vuotta sitten sairaanhoitajaksi. Moni on ihmetellyt, kuinka hän suostui luopumaan johtajan palkastaan.
−Tienasin Nokialla sen verran hyvin, että olin jo maksanut vanhat opinto- ja asuntolainani. En tarvinnut enää lisää, hän kertoo, mutta myöntää silloin tällöin tuntevansa pienen kateudenpistoksen huomatessaan, mitä kaikkea taloudellista hyvää hänen entisillä kollegoillaan on.
Yllättävintä, mitä Kaskinen on ammatinvaihdoksensa myötä oppinut, on se että niin sanottu hyvinvointiyhteiskuntamme ei kohtelekaan kaikkia jäseniään tasapuolisesti. Varsinkin ambulanssissa työskennellessään hän on nähnyt sellaista surullista elämän realismia, mitä ei tiennyt Suomesta löytyvän.
− Olen aina ollut huono tuomitsemaan, mutta aikaisemmin minulla ei ole ollut perusteluita puolustaakaan esimerkiksi narkomaaneja. Nyt kun olen nähnyt, millaisissa oloissa niin monet lapset kasvavat, en ihmettele yhtään, että ihmisillä on paljon ongelmia, Kaskinen sanoo.
− Enää ei tulisi mieleenikään ihmetellä kenenkään kohdalla, että miten tuokin on itsensä noin huonoon kuntoon päästänyt.
Kaskinen arvelee, että päättäjät eivät oikeasti edes tiedä, kuinka huonosti monilla menee. Hehän ovat itse pääsääntöisesti kasvaneet hyvissä olosuhteissa. Hän pohtii, mitä vaikutuksia olisi, jos vaikka jokaisen päättäjän isä tai äiti laitettaisiin vähäksi aikaa pitkäaikaisosastolle, jossa ainoat hoitotoimenpiteet, joihin henkilökunnalla riittää aika, on pumpata vanhukset täyteen lääkkeitä.
Työn vastuullisuus yllätti
− Auroran infektio-osasto, Ambulanssi, ensiapu, Marian sairaalan päivystys, luettelee Kaskinen paikkoja missä on ehtinyt jo tekemään töitä.
Samalla hän selittää kuinka mielenkiintoisiin tapauksiin hän on missäkin törmännyt. Itse asiassa hän ei edes koe tekevänsä töitä, vaan olevansa tutkimusmatkalla.
− Kaikki on uutta ja mielenkiintoista, hän hehkuttaa.
Toisaalta työ on myös pelottavaa. Kaskinen myöntää luulleensa ennen, että sairaanhoitaja on lääkärin jatke, jolla ei oikeastaan ole muuta vastuuta kuin toteuttaa lääkärin määräykset. Totuus onkin osoittautunut aivan toisenlaiseksi, ja se pelottaa.
− Toivottavasti se pelko ei hälvene koskaan, Kaskinen sanoo.
Kaskinen haaveilee nyt siitä, että voisi jonakin päivänä yhdistää sekä uudet ruohonjuuritason taitonsa että pomon uralla kehittyneet organisointikykynsä. Käytännössä tämä tarkoittaisi kehitysyhteistyön tekemistä jossakin päin maailmaa.
− Tämä kuulostaa raa'alta, mutta tulisin varmaan hulluksi, jos olisin sairaanhoitajana Suomessa seuraavat 20 vuotta, hän toteaa ja pohtii, että hänellä on kehittäjäluonne, joka ei pysty jämähtämään paikoilleen, samoihin töihin.
Sumo video idKlikkaa kuvaa ja katso Hanna Kaskisen haastattelu!
Keskustelu jatkui radio-ohjelmassa, jonka pääset kuuntelemaan