Kati Luoto päihitti pojat urheilussa jo nuorena koululaisena. Moninkertainen Suomen vahvin nainen kertoo Studio55.fille, mikä saa hänet haastamaan itsensä ja kroppansa yhä parempiin suorituksiin.
Kati Luoto sai kipinän kuntosalitreenaukseen vuonna 1999. Kolme pientä lasta olivat jättäneet jälkensä kehoon. Tästä sisuuntuneena Kati alkoi käydä kerrostaloyhtiönsä kellariin sijoitetulla salilla, tavoitteenaan kiinteytyä hieman.
Treenit sujuivat omin neuvoin, kunnes Kati tapasi ex-miehensä. Tämä halusi ryhtyä treenaamaan Katin kanssa kimpassa.
− Kynnys mennä yleiselle salille oli korkea. Minua hävetti, sillä kuntoni oli aivan surkea. Kaikki lapseni ovat syntyneet keisarileikkauksella. Muistan, kuinka vatsalihaksia tehdessäni tuntui, että vatsa repeää, Kati kertaa voimailun alkutaivalta.
Panokset kasvoivat nopeasti
Repsahtaneesta yleiskunnosta huolimatta harjoittelu alkoi tuottaa tulosta sukkelaan. Kati on aina ollut vahva. Hän kisasi jo kouluaikoina yleisurheilussa poikia vastaan, kun tytöistä ei ollut vastukseksi.
Alkuun Katin päämäärä oli lähinnä saada itsensä kuntoon. Vähitellen voimailu alkoi kiinnostaa myös laajemmassa mittakaavassa.
− Olin katsonut televisiosta Suomen vahvin mies -kilpailuja. Kun ruudussa alettiin näyttää Maailman vahvin nainen -versiota, panin merkille, että siinäpä hieno laji, Kati kertoo.
Ex-miehen ystävä Harri Simonen harrasti Suomen vahvin mies -kilpailusta tuttuja lajeja aktiivisesti. Kun Katin kiinnostus kasvoi, Harri lupautui valmentajaksi.
Kati otti tavoitteekseen osallistua mittelöön vuonna 2004.
− En minä montaa treeniä ehtinyt käydä, kun Harri totesi, että sinä menet tänä vuonna kisaamaan, Kati sanoo nauraen.
Voittoputki aukesi
Maaliskuussa 2003 Kati oli ehtinyt treenata Suomen vahvin nainen -mittelöä varten kolmen kuukauden ajan.
− Muistan, että kun menin sinne, en osannut odottaa mitään. Siellä on 19 tyttöä. Tulin toiseksi.
Tästä alkoi Katin menestystaival ja treenaaminen, jolla oli selvä tavoite. Vuotta myöhemmin voimanainen nappasi kilpailusta ensimmäisen sijan; kuten myös vuosina 2005, 2006, 2007, 2010 ja 2011.
Syksyllä 2006 treenit täydentyivät räätälöidyllä ruokavaliolla Harri Lahtisen toimesta.
− Harri teki paperille dieetin, jossa oli eriteltynä proteiinit ja hiilihydraatit sekä kellonajat, milloin minun piti syödä. Se oli uskomattoman helppoa. Pudotin kolmessa kuukaudessa kaksitoista kiloa.
Kati tajusi dieetin myötä, että hänen aiempi mielikuvansa terveellisestä ruokavaliosta oli vääristynyt. Liika hiilihydraattien saanti aiheutti sen, ettei paino pudonnut treenauksesta huolimatta.
Kilpailufiilis ajaa eteenpäin
Kati tiivistää nykyisen elämänsä kolmeen sanaan: duuni, treeni ja koti. Leipänsä voimanainen hankkii, mistäpä muualta, kuin kuntosalilta.
Suomessa voimailulla ei elä, mutta ammattiurheilijan elämä ei ylipäätään kiinnosta Katia.
− Silloin touhusta menisi hauskuus. Minulle tämä on harrastus, jota en ota niin vakavasti. Jatkan niin kauan kuin on kivaa.
Motivaatiota puskea eteenpäin Kati saa kilpailufiiliksestä, joka on yksinkertaisesti mahtavaa.
− Olen tosi kova etukäteisjännittäjä. Kuukausi ennen kilpailuja alan heräillä yöllä. Mutta kisapäivänä, kun tartun ensimmäisessä lajissa laitteeseen, jännitys loppuu seinään. Se on hetki, jota varten treenaan, Kati sanoo.
Tavoitteena maailmanmestaruus
Pelkkää euforiaa voimailijan elämä ei tietenkään ole. Katin on tehnyt mieli monta kertaa heittää hanskat tiskiin.
− Simosen Harrin kanssa olemme käyneet pimeässä parkkihallissa treenaamassa lajeja kahdestaan. Siinä olen miettinyt, että on tämä hullun hommaa. Mutta aina treenin jälkeen on hyvä fiilis.
Vuonna 2007 Norjan EM-kilpailuissa Katille kävi paha tapaturma, kun hänen takareitensä revähti. Jalka oli mustana nilkasta pakaraan.
− Selkäni oli vuoden verran kipeä, mutta se ei estänyt kisaamista. Yritän painottaa uusille harrastajille tekniikkaa, ettei aleta repiä laitteita liian suurilla painoilla.
Kati uskoo, että kisavuosia on vielä reilusti jäljellä. Kuusinkertaisella Suomen vahvimmalla naisella riittää voimailun saralla yhä tavoitteita − ei sen vähempää kuin maailmanmestaruus.
− Vuonna 2008 on ollut viimeksi maailmanmestaruuskilpailut naisille. Olin tuolloin kolmas.
Studio55.fi/Jenni Kokkonen