Hän on PlusTV-perheen suosituin jäsen

Julkaistu 04.03.2011 10:31

PlusTV:n hauskan Mankisen perheen jäsenet nauttivat kukin television katselusta omalla tavallaan. MTV3.fin kilpailussa kysyttiin, kuka perheessä katselee vastaajien mielestä parhaita ohjelmia. Niukkaan voittoon ylsi perheen äiti Stiina Mankinen.

PlusTV:n monipuolisesta kanavatarjonnasta löytyvät lempiohjelmat jokaisen makuun. Parhaiten MTV3.fin kilpailuun osallistuneiden televisionkatselutottumuksia vastasivat Mankisen perheen Stina-äidin mieltymykset.

Urheilua, realitysarjoja sekä tunteisiin vetoavia dokumentteja katseleva perheenpää keräsi yhteensä 302 ääntä.

– Päivän nollaus on minullakin monesti mielessä, kun telkkaria katson, Stiina-äidin suosikikseen valinnut Johanna perustelee.

– Tykkään sarjoista ja dokumentit yleensä ovat todella mielenkiintoista katsottavaa. Sillon tällöin tulee urheiluakin seurattua, toteaa Heli vastauksessaan.

Joillekin äidin lempiohjelmat eivät olleet ainoa valintaperuste.

– Stiina Mankinen on suosikkini. Ohjelmia, joita hän katsoo, niin niitä katson minäkin. Erityisesti realityohjelmat ovat lähellä sydäntäni. Sekä itse Stiina vaikuttaa muutenkin hauskalta tyypiltä, Jennika perusteli.

Isä jäi kakkoseksi

Perheen isä Seppo Mankinen jäi kyselyssä kakkossijalle. Klassikkoelokuvien ja laatusarjojen katselusta nauttiva Seppo harrastaa myös kokkausta ja käyttää ruokaohjelmia hyvänä oppimateriaalina. Isä keräsi 283 ääntä ja seuraavanlaisia perusteluja:

– Olen kuin isä Seppo, katson uutuudet ja klassikot eikä naiskauneus ole pahitteeksikaan, Petri perustelee.

– Elokuvan suurkuluttajana isä kääntyi suosikiksi, vaikken niin sarjoista välitäkään. Urheilu ja dokumentit pojalta ja äidiltä niin siinähän se olis, Jari puolestaan määrittelee vastauksensa perusteet.

Kolmanneksi äänestyksessä selvisi lastenohjelmista, sci-fistä ja fantasiasta innostuva tytär Anni Mankinen. Ero vanhempien ja lasten välillä muodostui melko suureksi – Annin äänimäärä oli 196.

– Tytär on aivan kuin minä! Vaikka olenkin jo 20, niin silti pidän kovasti piirretyistä ja animaatioleffoista. Lisäksi minäkin pidän fantasiasta ja scifistä! Katja perusteli valintaansa.

PlusTV-perheen urheiluhullu poika Panu Mankinen jäi niukasti siskostaan kyselyn tuloksissa. Vastaajista 161 valitsi Panun suosikkiperheenjäsenekseen ja taisipa urheilu olla osasyynä tulokseen.

– Jos joku ystäväni tai perheenjäseneni lukisi tuon Panun kuvauksen itsestään, niin aivan 100 % varmasti luulisi, että minä olisin sen itse kirjoittanut. Siinä syytä kerrakseen, Niklas kommentoi.

Arvoimme kaikkien vastanneiden kesken kaksi PlusTV:n Verraton-pakettia. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Tällainen on PlusTV-perhe, tutustu

PlusTV:n uudet paketit, katso paras tarjous