"Hän oli väkivaltainen" – Esteban Ocon kommentoi Max Verstappenin raivokohtausta

Esteban Ocon ei kokenut tehneensä mitään väärää tilanteessa, jossa hän pilasi hänet kierroksella ohittaneen Max Verstappenin voittomahdollisuudet Brasilian GP:ssä. 

Pääkuvan videolla Oconin kommentit tilanteesta. 

Force India -kuski teki hämmästyttävän tempun kisan puolivälin jälkeen. Kisan kärjessä ajanut Verstappen ohitti Oconin kierroksella, mutta Ocon ei antanut tilanteessa periksi ja yritti ilmeisesti ohitusta – sillä seurauksella, että Verstappen pyörähti kolarin seurauksena radalta ja menetti kärkisijan Lewis Hamiltonille

Alla video Oconin törmäilystä Verstappeniin. Juttu jatkuu alla. 


Ocon kommentoi tilannetta C Morelle kisan jälkeen. 

– Olin hyvin nopea uusilla renkailla. Talli sanoi, että jos voin ohittaa Verstappenin, tee se. Minulla oli siihen vauhtia. Yritin siis ohi, kuten olin tehnyt todella monta kertaa tänä viikonloppuna. Mutta se ei onnistunut, Ocon totesi.

Ocon myös twiittasi tilanteesta kilpailun jälkeen. Force Indian kuljettaja otti rangaistuken vastaan, muttei ollut tilanteesta samaa mieltä.

– Kunnioitan FIA:n päätöstä. Haluan kuitenkin tehdä selväksi, ettei toista kuljettajaa tarvitse päästää ohi, jos on itse toista autoa nopeampi, Ocon kirjoitti ja julkaisi kuvia tilanteesta.

Päivitys herätti runsaasti keskustelua, sillä twiittiin on tullut jo yli 1600 kommenttia ja 4700 tykkäystä. Kommentoijat ovat kiistelleet Oconin mielipiteestä ja törmäyksestä.

Toiseksi tullut Verstappen menetti malttinsa kisan jälkeen ja kävi käsiksi Oconiin kuljettajien punnituksen yhteydessä. (Video tilanteesta F1-sarjan Facebookissa).

– Pahinta oli Maxin käytös. Hän oli väkivaltainen, töni minua ja halusi lyödä minua. Lopulta FIA:n piti pysäyttää hänet. Se ei ollut ammattimaista toimintaa, Ocon kertasi.  

Tekisitkö kaiken samalla tavalla uudestaan?

– Kyllä, Ocon summasi. 

Juttua päivitetty klo 15.32: Lisätty Oconin twiitti.

Lue myös:

    Uusimmat