Hämmentävä hetki Tapparan isossa CHL-ottelussa – maalivahti ei päässyt ollenkaan ylös, kirvesrinnoilta armoton kuitti
Jääkiekon CHL:ssä Tampereen Tappara tarrasi kaksin käsin kiinni jatkopaikkaan, kun se tykitti kolmannen erän alkuhetkillä kaksi osumaa Davosin verkkoon. Niistä ensimmäisessä nähtiin rutkakaupalla draamaa.
Davosin maalivahti Sandro Aeschlimann menetti terän luistimestaan, minkä myötä hän ei pystynyt nousemaan ylös. Tuomari ei katkaissut peliä ja Tappara jatkoi ylivoimapyöritystään.
Pahoissa vaikeuksissa ollut Aeschlimann joutui antautumaan, kun Valtteri Kemiläisen laukaus upposi sisään.
Kyseisellä osumalla Tappara siirtyi neljännesvälieräparin yhteismaaleissa 2–1-johtoon.
Kemiläisen maali näkyy jutun yläreunan videolta.
Eikä tässä vielä kaikki. Seuraava vaihto ja Oskari Luoto sen kuin lisäsi Tapparan juhlia. Kiekko verkkoon ja Tappara oli yhtäkkiä kahden maalin karkumatkalla.
Luodon maali:
Kamppailun loppuhetkille saatiin kunnon trilleri, kun Enzo Corvi ampui alivoimalla illan toisen maalinsa. Näin yhteismaalit ovat nyt Tapparalle 3–2.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää