Hamiltonilta tikaria kylkeen, antoi ajo-ohjeita Vettelille – "Hän mokasi"

Hamilton ohittaa Vettelin 0:17

Mercedes-kuski Lewis Hamiltonilla oli varaa antaa ohjeita Sebastian Vettelille Yhdysvaltain GP:n jälkeen.

Vettel pääsi Hamiltonin edelle lähdössä, mutta jo kuudennella kierroksella Hamilton tuli vastustamattomasti Vettelistä ohi.

– Menetin johdon ykkösmutkassa, mutta ei se mitään. Tämä on mahtava rata, ensimmäisessä osassa voi ajaa samaa vauhtia kuin edellä menevä ilman, että menettää paljon downforcea. Radassa on kohtia, joissa pitää säästää renkaita, eikä hän (Vettel) tehnyt niin, joten minä pidin vain pääni kylmänä alussa, pidin eron sopivana ja huolehdin etenkin takarenkaistani. Sitten sain ykkösmutkasta hyvän ulostulon ja ajattelin, että tämä on se kierros, ja niin se olikin, Hamilton myhäili kisan jälkeen.


Hän oli hieman yllättänyt siitä, ettei Vettel puolustautunut aggressiivisesti ja peitellyt ohitusyritystä, mutta syynä saattoivat olla kuluneet renkaat. Hamilton nimittäin tarkkaili Vettelin ajamista ja antoi Sky Sportsin haastattelussa pientä piikkiä saksalaiselle.

– Näin, että hän puristaa täysillä ja ajattelin, että "minun renkaani ovat aika hyvässä kunnossa nyt ja hän menee tuosta mutkasta liian kovaa, hän tuhoaa renkaansa". Niin hän tekikin, hän ajoi liian kovaa osassa mutkista, joissa ei olisi tarvinnut. Hän mokasi, Hamilton totesi.

– Jos hän olisi hellittänyt noissa kohdissa, hän olisi pystynyt pitämään minut takanaan, olen varma siitä, hän jatkoi.


Lue myös:

    Uusimmat