Äärijärjestö vakuutti sitoutumistaan aseleposopimukseen ja haluaan palauttaa kaikki panttivankien ruumiit.
Äärijärjestö Hamas vakuutti torstaina sitoutumistaan Gazan aseleposopimukseen.
Järjestö sanoo haluavansa palauttaa kaikki Gazassa olevat kuolleiden panttivankien ruumiit. Ruumiiden löytäminen vaatii Hamasin mukaan kuitenkin aikaa, sillä osa niistä on jäänyt Israelin tuhoamiin tunneleihin tai rakennusten raunioihin.
Lue myös: Israelilaissotilaat traumatisoituneet Gazassa – sotilaita auttava järkyttyi kuulemistaan tarinoista
Qatarilaismedia al-Jazeeran mukaan Hamas sanoi myös, että ruumiiden löytämiseksi tarvittaisiin raivausvälineitä, joitaei ole saatu Israelin estettyä niiden tuomisen Gazaan.
Israel on uhannut jatkaa sotatoimiaan Gazassa, jos Hamas ei palauta panttivankien ruumiita. Hamas on palauttanut viime päivien aikana yhdeksän kuolleen panttivangin ruumiit. Gazassa on vielä tiettävästi ainakin 19 kuollutta Hamasin ottamaa panttivankia.
Lue myös: Israel uhkaa jatkaa sotatoimia, jos Hamas ei noudata sopimusta
Trump vaati Hamasia lopettamaan tappamisen
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaati Truth Social -palvelussaan Hamasia lopettamaan ihmisten tappamisen Gazassa.
Gazasta on viime päivinä raportoitu väkivaltaisista yhteenotoista Hamasin ja kilpailevien ryhmien välillä. Hamas on myös julkaissut videon, jossa se teloittaa kahdeksan ihmistä.
