Näyttelijä Sydney Sweeney sai kokea, miltä tuntuu jahtihämähäkin purema.
Näyttelijä Sydney Sweeney, 26, joutui jahtihämähäkin puremaksi Anyone But You -elokuvan kuvauksissa Australiassa.
Koko tapahtuma on tietysti videolla, joka näytettiin 13. joulukuuta The Tonight Show’ssa.
Alla on Sydney Sweeneyn haastattelu The Tonigh Show'ssa. Hämähäkkiosuus alkaa noin kohdasta 6.40.
Sweeney kertoi, että hänen piti esittää hämähäkin purevan häntä, mutta sitten se purikin oikeasti. Tapahtuma sai näyttelijässä aikaan mojovan huudon.
– Se puri minua, se puri minua, Sweeney huusi.
Jahtihämähäkkejä on Australiassa paljon, ja vaikka niiden puremat ovat kivuliaita, niiden myrkky ei vahingoita ihmistä. Kuvauspaikalla olleet lääkärit tutkivat Sydneyn välittömästi, ja hän oli kunnossa.
Anyone But You -elokuvan ensi-ilta on 27. joulukuuta.
Sweeneyn on voinut nähdä aiemmin muiden muassa The Voyeurs - ja Reality-elokuvissa.
Lähde: TMZ
Uusimmat
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
Lataa lisää