Näyttelijä Rebel Wilson sai aseesta vamman nenäänsä Bride Hard -elokuvan kuvauksissa.
Näyttelijä Rebel Wilson kertoo Access Hollywoodille pelottavasta onnettomuudesta Bride Hard -elokuvan (2025) kuvausten aikana, mikä oli vaarassa vahingoittaa hänen kasvojaan pysyvästi.
– Taistelukohtauksessa ase osui vahingossa kasvoihini. Se oli vain outo onnettomuus. Nenäni meni kahtia, joten lähdin kuvauspaikalta. Se oli oudosti viimeinen kuvausyöni. Ajattelin, miten epäonninen voikaan olla, Wilson muistelee.
Wilson sanoo, että massiivisen vamman seurauksena hän jäi verilammikkoon.
– Jos joku on saanut kasvovamman, hän tietää, että verta on niin paljon. He veivät minut ambulanssiin ja heidän oli kutsuttava plastiikkakirurgi, koska jos he eivät olisi tehneet niin, olisin jäänyt pysyvästi epämuodostuneeksi, Wilson kertoo.
Lue lisää: Lähteet: Rebel Wilson avioitui rakkaansa kanssa Italiassa
Hänelle laitettiin tuolloin tikkejä, eikä haaveria enää edes huomaa.
Hän korostaa, että kuvauspaikan turvallisuuden kanssa on aina oltava huolellinen, vaikka kello olisi kolme aamulla ja kaikki olisivat väsyneitä.
Wilsonin on voinut nähdä muun muassa elokuvissa The Hustle – Ammattihuijarit (2019) ja Morsiusneidot (2011).
Syyskuussa 2024 hän meni naimisiin kumppaninsa Ramona Agruman kanssa Sardiniassa, Italiassa.
Wilson sai marraskuussa 2022 tyttärensä Royce Lillianin sijaissynnyttäjän avulla. Australian The Morning Show -ohjelmassa samassa kuussa Agruma sanoi, että Roycen tulo oli ollut molemmille naisille elämän mullistava kokemus.
Lähde: Huffpost