Haluatko naimisiin nuorena? Matkusta Pohjanmaalle! – Katso minkä ikäisinä eri puolilla Suomea avioidutaan

Pohjanmaan maakunnissa mennään Suomessa nuorimpina naimisiin, ilmenee Tilastokeskuksen väestönmuutostiedoista.

Ensimmäisen avioliiton keskimääräinen solmimisikä oli viime vuonna sekä naisilla että miehillä matalin Pohjanmaan neljässä maakunnassa.

Nuorimpina avioliitto solmittiin Keski-Pohjanmaalla, missä naisten keski-ikä oli 29,7 vuotta ja miesten 31,3 vuotta.

Iäkkäimpiä ensi kertaa vihille mennessään olivat sekä naiset että miehet Ahvenanmaalla.

Koko maassa ensimmäisen avioliiton keskimääräinen solmimisikä oli vuonna 2017 naisilla 31,7 ja miehillä 33,9 vuotta.

Avioituvuuden suunta laskussa

Kaikissa maakunnissa miehet ovat keski-iältään vanhempia kuin puolisonsa ensimmäistä avioliittoa solmittaessa.

1980-luvun alusta eri sukupuolta olevien ensimmäisen avioliiton solmineiden keski-ikä on noussut naisilla 25 vuodesta 32 vuoteen ja miehillä 27 vuodesta 34 vuoteen vuoteen 2017 mennessä.

Koko maan tasolla eri sukupuolta olevien parien avioituvuuden suunta on ollut jo yli vuosikymmenen aleneva. Aivan viime vuosina avioituvuuden vähentyminen on kuitenkin hidastunut.

Lisää aiheesta Tilastokeskuksen sivuilla.

Lue myös:

    Uusimmat