Presidentti Tarja Halonen on nyt virallisesti myös presidenttiehdokas. Halonen sanoi linjapuheessaan SDP:n puoluevaltuustossa, että mielipidemittausten osoittama korkea suosio vaikutti osaltaan hänen päätökseensä pyrkiä toiselle kaudelle.
SDP:n presidenttiehdokas Tarja Halonen odottaa reilua ja rehtiä vaalikampanjaa, jota kestää katsella jälkeenpäinkin.
- Se on kova vaatimus, Halonen sanoi tänään sen jälkeen, kun SDP:n puoluevaltuusto oli nimennyt hänet ehdokkaaksi yksimielisesti ja vuolaiden kehujen saattelemana.
Halonen arveli, että edessä on kova urakka. Halosta markkinoidaan äänestäjille tunnuksella "Koko kansan presidentti". Mielipidemittauksissa suosionsa hyvin säilyttänyt Halonen sanoi tuntevansa kiitollisuutta saamastaan luottamuksesta. Halonen kertoi, että tämä osaltaan vaikutti hänen päätökseensä pyrkiä toiselle kaudelle.
Halonen kampanjoi vaaleissa hyvinvointiyhteiskunnan puolustajana. Hän sanoi sitoutuneensa hyvinvointiyhteiskunnan edelleenkehittämiseen ja tuntevansa, että hänellä on vielä annettavaa siinä.
Presidenttiehdokkaan ensimmäinen linjapuhe SDP:n puolueväen edessä ei sisältänyt uusia yllättäviä avauksia. Esimerkiksi Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä hän totesi lyhyesti, että yhteisesti hyväksytyn linjauksen mukaisesti se säilyy mahdollisuutena jatkossakin.
Halonen korosti presidentin roolia ulkopolitiikan johtamisessa. Halosen mukaan Suomen suhteet kaikkiin naapurimaihin ovat erinomaisessa kunnossa. Myös suhteet Yhdysvaltoihin ovat erinomaiset, hän huomautti erikseen kuin vastauksena arvostelijoille, jotka ovat asiaa epäilleet.
SDP:n toiveissa on, että Halonen valittaisiin jo ensimmäisellä kierroksella, mutta asiasta ei rohjeta tehdä vielä suurempaa numeroa. Myös Halonen vältteli valintakokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa liiallista voitonvarmuutta eikä myöntänyt tavoittelevansa valintaa ensimmäisellä kierroksella.
- Minun tavoitteeni on tulla valituksi tasavallan presidentiksi, hän vastasi.
Halonen kuvasi varovaista luonnettaan kertomalla, että siivosi aina kansanedustajana ollessaan työhuoneensa ennen jokaisia vaaleja. Nyt Wallininkadun asunto Helsingin Kalliossa on parhaillaan remontin alla.
Tiedotustilaisuudessaan Halonen varoi antamasta isompia vaalilupauksia. Hän lupasi vain jatkaa tärkeinä pitämissään sisä- ja ulkopolitiikan asioissa vähintään samalla tehokkuudella ja toivoi olevansa hyvä joukkuepelaaja.
Laitostumista Mäntyniemessä
Omasta terveydentilastaan Halonen totesi, että sen pitäisi tämän hetken tietojen mukaan olla hyvä, eikä epäillyt omaa jaksamistaan.
- Joskus oli sellaisia jaksoja, jolloin ajattelin, että vielä tämäkin. Osa niistä oli niin poikkeuksellisia, ettei sellaisia ole koskaan tapahtunut. Toivon, ettei tule uudelleen ja jos niitä tulee, niin sitten sanon, että tämä on kerran koettu.
Halonen vitsaili, että mahtaako hän alkaa laitostua, kun Mäntyniemen laitosmaisessa virka-asumisessakin on alkanut nähdä myönteisiä puolia.
Puoluevaltuuston puheissa Halosta kiiteltiin ehdokkaaksi, jolla on rohkeutta puhua oikeina pitämiensä asioiden puolesta ja joka on tullut ihmisenä lähelle kansalaisia eri tavalla kuin kukaan edeltäjistään.
"Halonen yhdistää, ei jaa"
Perusteellisin arvio kuultiin puhemies Paavo Lipposen suusta. Lipposen silmissä Halonen on presidenteistä aivan omanlaisensa: hän yhdistää edeltäjilleen ominaisen itsenäisyyden, tarvittaessa omapäisyyden, kansanläheisyyteen.
Lipponen myös pyrki torjumaan käsitystä, että Halonen olisi nimenomaan vasemmiston presidenttiehdokas. Pontta tällaiselle arviolle oli antanut tapa, jolla Halonen äskettäin puolusti voimakkaasti niin sanottua kolmikantaista sopimista ja työehtosopimusten yleissitovuutta. Lipposen mielestä näin tehdessään Halonen nojaa Suomen lakiin ja yhteisymmärryksen perinteeseen.
- Hän puolustaa palkansaajan oikeuksia. Tämä yhdistää kansaa, ei jaa, Lipponen sanoi.
(MTV3-STT)
Lue myös:
(Kymmenen uutiset 19.11.2005)