Hallitusohjelman liikuntakirjauksissa ilmeinen ristiriita – Jan Vapaavuorelta kylmäävä arvio leikkauksista: "Kyllä se aiheuttaa pahaa jälkeä"

Jan Vapaavuori huolissaan liikunnan avustuksiin kohdistuvasta uhasta 2:26
Jan Vapaavuori on huolissaan liikunnan avustuksia uhkaavista leikkauksista.

Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori on huolissaan liikunnan avustuksia uhkaavista leikkauksista.

Suomalaisten vähäinen liikkuminen on ollut suuri huolenaihe yhteiskunnassa. Valtaosa väestöstä liikkuu terveytensä kannalta liian vähän.

Hallitus pyrkii nyt ratkaisemaan ongelman uudella Olympiakomitean kanssa yhteistyössä luodulla Suomi liikkeelle -ohjelmalla. Hallitusohjelman tarkoituksena on kannustaa väestöä liikkumaan, mutta liikuntabudjetin pieni koko mietityttää Vapaavuorta.

Mahdolliset leikkaukset liikunta-avustuksiin kiristäisivät tilannetta entisestään.

– Summat ovat isoja, Vapaavuori totesi Tulosruudussa leikkauksiin viitaten.

–Vielä ei ole käynyt ilmi, kuinka suuri se leikkaus todella on.

Koko valtakunnan liikuntabudjetti on tällä hetkellä vain 150 miljoonaa euroa. Sen pätkiminen vieläkin pienemmäksi olisi raskas isku urheilu- ja liikuntakentälle.

– Kun siitä raapaistaan isompi summa pois, niin kyllä se aiheuttaa pahaa jälkeä, Vapaavuori arvioi.

Samaan aikaan liikuntapalveluiden arvonlisäveroa ollaan kiristämässä neljällä prosenttiyksiköllä kymmenestä 14 prosenttiin.

Leikkausuhasta huolimatta Suomi liikkeelle -ohjelma olisi Olympiakomitean mukaan askel eteenpäin liikkumattomuusongelman ratkaisemiseksi. Vapaavuori näkee hankkeen mahdollisuutena suomalaiselle yhteiskunnalle. Ohjelmalle on varattu 80 miljoonaa euroa hallitusohjelmassa.

– Liikkeen ja liikunnallisen elämäntavan rooli on nostettu suuremmaksi kuin koskaan aiemmin. Se on erittäin hyvä asia.

– Tässä on paljon potentiaalia, että mentäisiin aidosti eteenpäin. Voitaisiin ehkä ensimmäistä kertaa kääntää tämä liikkumattomuuden negatiivinen kierre toiseen suuntaan, Vapaavuori näkee.

Katso pääkuvan videolta Tulosruudun juttu aiheesta. Mukana myös tuoreen liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvistin (r.) kommentit urheiluväen huolenaiheista.

Lue myös:

    Uusimmat