Hallitusohjelma julkaistaan tänään aamupäivällä Oodissa – Rinne kiittelee onnistunutta prosessia: "Vajaan neljän viikon urakka on nyt takana"

Antti Rinteen vaitonainen tulevasta hallitusohjelmasta 0:53
Näin Rinne kommentoi ministerijakoa STT:lle.

Hallitusohjelma julkaistaan tänään Helsingissä Oodi-kirjastossa aamupäivällä kello 10.30.

Ohjelmasta ovat kertomassa medialle ja kansalle kaikki viisi neuvotteluihin osallistunutta puolueen puheenjohtajaa: SDP:n Antti Rinne, keskustan Juha Sipilä, vihreiden Pekka Haavisto, vasemmistoliiton Li Andersson ja RKP:n Anna-Maja Henriksson.

Tilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä valtioneuvoston verkkosivujen kautta ja Youtubessa. Neuvottelutulos julkistetaan tilaisuuden alkaessa valtioneuvoston verkkosivuilla.

Ohjelmasta uutisoitiin jo viikonloppuna laajasti vuodettujen tietojen perusteella, kun sekä Iltalehti että Helsingin Sanomat saivat ohjelman luonnoksen käsiinsä. Iltalehti myös julkaisi sunnuntaina yli satasivuisen luonnostekstin kokonaisuudessaan.

Uuteen hallitukseen 19 ministeriä

Hallituksen muodostaja, SDP:n puheenjohtaja Rinne kertoi sunnuntai-iltana Twitterissä, että hallitusohjelma on valmis ja ministerijako on tehty.

– Vajaan neljän viikon urakka on nyt takana. Hallitusohjelma on valmis ja ministerijako on tehty. Kiitos kaikille hyvähenkisestä, rakentavasta ja ratkaisuhakuisesta neuvotteluprosessista! Rinne kirjoitti.

Hän myös kertoi toimittajille Säätytalolta poistuessaan, että uuteen hallitukseen tulee 19 ministeriä.

Iltalehti uutisoi myöhään sunnuntaina, että hallitusneuvottelulähteistä saatujen tietojen mukaan SDP saisi pääministerin salkun lisäksi muun muassa työministerin, kuntaministerin ja liikenneministerin salkut. Keskustalle olisivat tulossa esimerkiksi valtiovarainministerin, puolustusministerin sekä maa- ja metsätalousministerin pestit. Vihreät saisivat puolestaan johdettavakseen ulkoministeriön, sisäministeriön ja ympäristöministeriön.

Vasemmistoliitto saisi lehden mukaan sosiaali- ja terveysministerin ja opetusministerin salkut ja RKP oikeusministerin ja pohjoismaisen yhteistyöministerin salkut.

Puolueiden hyväksyttävä ohjelma ja valittava ministerit

Ohjelman julkistamisen jälkeen tulevat hallituspuolueet pitävät yhteisen retriitin, jossa eduskuntaryhmät käyvät yhdessä läpi ohjelmaa. Hufvudstadsbladet kertoi perjantaina, että retriitti pidettäisiin Hotelli Korpilammella Espoossa, mutta tietoa ei ole vahvistettu.

Ennen hallituksen muodostamista kunkin puolueen on myös hyväksyttävä tahoillaan hallitusohjelma ja lyötävä lukkoon omat ministerinsä. Vasemmistoliitto on kertonut järjestävänsä vielä hallitukseen menosta jäsenäänestyksen, joka vie kaksi vuorokautta.

Rinne ennakoi perjantaina, että uusi hallitus voitaisiin nimittää hyvässä lykyssä jo tämän viikon lopulla, jos kaikki menee suunnitellusti. Tämä tarkoittaisi, että uusille ministereille jäisi muutama viikko aikaa perehtyä tehtäviinsä ennen kuin Suomen EU-puheenjohtajakausi alkaa heinäkuussa.

Lue myös:

    Uusimmat