Hallitusneuvottelijat irtisanoutuvat Hakkaraisen puheista

Säätytalon rappusilta tavoitetut hallitusneuvottelujen osallistujat irtisanoutuivat tänään kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) ulkomaalaispuheista. Myös perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kertoi, että puolueen ryhmäjohto käsittelee asiaa huomenna.

Jo aikaisemmin puheillaan kuuluisuutta saanut Hakkarainen moitti maanantaina Jämsän Seutu -lehden haastattelussa Helsingin torien olevan täynnä "neekeriukkoja" ja sanoi, että laittaisi pakolaiset tekemään metsätöitä.

Soinin mukaan perussuomalaisten ryhmänjohto joutuu pohtimaan seuraamuksia Hakkaraiselle. Soini joutui puhuttelemaan Hakkaraista viimeksi kuukausi sitten neekeri-sanan käytöstä. Tuolloin Hakkarainen vetosi maalaisuuteensa.

Wallin tyytyväinen puhutteluun

Kulttuuriministeri Stefan Wallin (r.) oli tyytyväinen siihen, että Soini puuttuu nyt toistamiseen Hakkaraisen puheisiin.

- Eivät sellaiset puheet kuulu möbleerattuihin huoneisiin.

Wallinin mielestä ryhmäjohtajien pitää muistuttaa omissa porukoissaan, että poliittisen vaikuttajan on osattava valita sanansa niin, ettei toisia loukata tai ylitetä hyvän maun rajaa.

- Parhaimmassa tapauksessa jokainen vetää omat rajansa ja vieläpä oikealla tavalla. Ilmeisesti Hakkaraisella on vielä vähän matkaa siihen, Wallin sanoi.

Halonen: Otan erittäin vakavasti

Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka arvioi, että kaikki hallitusneuvottelijat ovat valmiit irtisanoutumaan Hakkaraisen puheista. Puhakan mukaan vasemmistoliitto on jo irtisanoutunut rasismista.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen kommentoi ulkomaalaiskeskustelua ja perussuomalaisia tiistaina kroatialaistoimittajille.

Ylen uutisten mukaan Halonen sanoi ottavansa erittäin vakavasti sen, että joka päivä viestimistä on luettavissa, kuinka joku on sanonut jotain sivistymätöntä maahanmuuttajista, eri roduista tai eri kulttuureista.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat