Hallitus esittää eurovaalien ja maakuntavaalien toimittamista samaan aikaan

Hallitus esittää euro- ja maakuntavaalien toimittamista samaan aikaan. Asia selviää vastineesta, jonka hallitus on laatinut eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle.

Hallituksen kaavailujen mukaan eurovaalit ja maakuntavaalit toimitettaisiin tulevana vuonna toukokuun 26. päivä.

Hallituksen vastineen mukaan vaalien yhdistäminen edellyttää kuitenkin, että sote- ja maakuntauudistusta koskevat lait täytyisi saada voimaan noin puoli vuotta ennen vaalipäivää.

Jos aikataulu pitää, maakuntavaltuustojen toimikausi alkaisi elokuussa 2019.

Hallituksen vastineesta tiedotti valtiovarainministeriö.

Lue myös:

    Uusimmat