Hallitus antaisi rajavartiomiehille oikeuden puuttua lennokkien lennätykseen

Hallitus haluaa rajavartiomiehille oikeuden puuttua miehittämättömän ilma-aluksen ja lennokin lennätykseen tarvittaessa voimakeinoja käyttäen. Samalla rajavartiomiehille halutaan mahdollisuus paikantaa kauko-ohjauslaite lennättäjän löytämiseksi.

Nämä uudistukset sisältyvät hallituksen esitysluonnokseen rajavartiolain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamiseksi. Sisäministeriö on lähettänyt hallituksen esitysluonnoksen lausuntokierrokselle.

Lakimuutos täydentäisi rajavartiomiehen toimivaltuuksia yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Rajavartiolaitoksen toimivaltuuksia halutaan laajentaa niin sanottuihin hybridiuhkiin puuttumiseksi.

Hybridiuhkilla tarkoitetaan erilaisia tapoja aiheuttaa painetta, vahinkoa, epävarmuutta ja epävakautta.

Keinoja voivat olla esimerkiksi informaatiovaikuttaminen, verkkoon kohdistuvat operaatiot, terroristinen ja rikollinen toiminta, elintärkeään infrastruktuuriin kohdistuvat tuhotyöt sekä sotilaalliset toimet.

Rajavartiolaitos voisi jatkossa antaa poliisille terrorismin torjunnassa sotilaallista asevoimaa sisältävää virka-apua merialueen lisäksi maa-alueilla.

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle ensi syksynä. Muutokset tulisivat voimaan ensi vuonna.

Lue myös:

    Uusimmat