Halla-aho Urpilaisen komissaarisalkusta: Taaskaan ei vastannut Suomen toiveita

Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan Jutta Urpilaisen valinta Euroopan Unionin kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavaksi komissaariksi ei vastaa ennakko-odotuksia.

– Suomessa kuvitellaan aina, että olemalla kiltin oppilaan roolissa palkitaan hyvällä komissaarin salkulla, mutta näin ei taaskaan käynyt, toteaa Jussi Halla-aho MTV Uutisille.

Halla-ahon mukaan sama kuvio toistui, kun vuonna 2014 kun Jyrki Katainen nimettiin komissaariksi.

– Salkun substanssi jäi puuttumaan ja Katainen oli vasta vaikka kuinka mones komission varapuheenjohtaja. 

Jutta Urpilaisen salkku on uusi keksitty salkku, jonka painoarvo jää nähtäväksi, Halla-aho painottaa. Urpilainen vastaa maahanmuutto- ja siirtolaiskysymyksistä, mikä on Halla-ahon mielestä sinällään tärkeä asia.

– Löytyykö Suomelta ja Urpilaiselta tarpeeksi tahtoa tehdä oikeat ratkaisut näissä kysymyksissä koko Euroopan kannalta on kysymysmerkki, pohtii Halla-aho.

Halla-aho ihmettelee myös talouskomissaarin tehtävän antoa Italiasta tulevalle ehdokkaalle.

– Italian asenne taloushallintoon ei ole muuttunut mitenkään tai ei ainakaan parempaan suuntaan.

Miten Euroopan Unionin kansainvälisten kumppanuuksien hoitaminen sujuu, riippuu myös paljon siitä, kuinka ulkomaailma kehittyy, sekä siitä miten Urpilainen sen onnistuu hoitamaan, Halla-aho painottaa.

Tämän voi kuitenkin arvioida vasta useamman vuoden päästä, jos Urpilainen loppupeleissä saa tämän kyseisen salkun. Komissaarit nimetään vasta sen jälkeen, kun EU-parlamentti on äänestänyt komission kokoonpanosta.

Lue myös:

    Uusimmat