Hakijamäärä Helsingin yliopiston kansainvälisiin maisteriohjelmiin romahti – Tampereella ennätys

Helsingin yliopiston kansainvälisiin maisteriohjelmiin hakeneiden määrä oli tänä vuonna noin 30 prosenttia edellisvuotta alhaisempi. Yliopisto uskoo hakuinnon vähentyneen EU- ja Eta-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta jatkossa veloitettavien lukukausimaksujen vuoksi. 

Kaikkiaan hakemuksia tuli 1614, ja hakijoita oli aiempaa useammasta maasta. 

– Tämä on erittäin hyvä kehityssuunta ja tukee tavoitettamme aidosta monikulttuurisesta opiskelijayhteisöstä. Helsingin yliopisto toivoo saavansa yhteen ohjelmaan mieluummin 30 opiskelijaa 30 eri maasta kuin 40 opiskelijaa yhdestä maasta, sanoo Helsingin yliopiston kansainvälisten asioiden päällikkö Markus Laitinen tiedotteessa. 

Yliopiston mukaan vertailuluvut ovat vain suuntaa-antavia, sillä Helsingin yliopisto uusi tai uudisti kaikki syksyllä 2017 alkavat kansainväliset maisteriohjelmansa. Lisäksi koulutusohjelmien määrä väheni 48:sta 28:aan. Myös hakumenettely ja hakuaika ovat muuttuneet edellisvuodesta. 

Tampereen hakijamäärä nousi 66 prosenttia 

Sen sijaan Tampereen yliopiston kansainvälisiin maisteriohjelmiin tuli ennätysmäärä hakemuksia. Kaikkiaan 14 maisteriohjelmaan haki 1111 hakemusta, mikä on 66 prosenttia edellisvuotta suurempi määrä. Noin 58 prosenttia hakijoista on EU- ja ETA-alueen ulkopuolisista maista. 

Tampereen yliopiston tiedotteen mukaan kasvu selittyy osittain laveammalla tarjonnalla maisteriohjelmissa, mutta yliopiston mukaan kaikkiin ohjelmiin haettiin joka tapauksessa aiempaa enemmän. 

Tampereen yliopisto oli ainoa, jonka onnistui kasvattaa hakijamääriä. 

– Hakemusmäärämme on kokonaisuutena suurempi kuin koskaan, mutta myös hieman parempi kuin aiempina vuosina, jos katsotaan hakemuksia per hakukohde, kertoo Tampereen yliopiston kansainvälisten asioiden päällikkö Leena Wilkman tiedotteessa. 

Wilkmanin mukaan suosituimmat maisteriohjelmat käsittelevät globalisaatiota ja yhteiskuntien muutosta.  

Lue myös:

    Uusimmat