Haitilainen perunavanukas 25.3.2000
Haitilainen perunavanukas
1 kg jauhoisia perunoita
100 g voita tai margariinia sulatettuna
2 banaania
1 dl sokeria
2 dl siirappia
1/4 tl vanilijaesanssia tai rkl vanilijasokeria
ripaus kanelia
1 dl rusinoita
3 munaa
Kuori perunat, leikkaa ne kuutioiksi ja keitä aivan kypsiksi. Kaada vesi pois. Voitele suurehko uuni- tai kakkuvuoka.
Hienonna banaanit soseeksi. Soseuta keitetyt perunat, lisää voi tai margariini, banaanisose, sokeri, siirappi, vanilijaesanssi, kaneli ja rusinat. Anna jäähtyä hetki. Lisää hieman jäähtyneeseen seokseen kananmunat ja sekoita hyvin.
Kaada voideltuun vuokaan ja paista uunissa 180 asteessa noin 1 tuntia. Anna jäähtyä hyvin ja tarjoa kookoskastikeen kera.
Kookoskastike
2 dl sokeria
1,5 dl vettä
1 tlk kookosmaitoa (400 g)
3 munan keltuaista
2 rkl rommia tai 1/2 tl rommiesanssia
1/2 tl vanilijaesanssia
Sekoita vesi ja sokeri kattilassa. Keitä, kunnes seos paksunee hieman, mutta ei vielä karamellisoidu. Lisää kookosmaito ja kiehauta. Anna jäähtyä.
Sekoita keltuaiset hyvin ja lisää ne kookosseokseen ohuena nauhana koko ajan hyvin sekoittaen. Kuumenna seos koko ajan sekoittaen niin, että se sakenee. Mausta rommilla ja vanilijalla. Jäähdytä hyvin jääkaapissa ennen tarjoilua.
Uusimmat
-
06:45
Tutkimus selvitti: Tällaisissa ammateissa on korkeampi riski sairastua dementiaan
-
06:40
Tutkijat selvittävät: Kaikuuko Kolilla yhä pirun ääni? "Näin minä uskoisin – ei välttämättä mikään paha olento"
-
06:37
Taistelu Verboven herruudesta jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
06:29
Oluentuoksuinen nostalgiapala! Näin Hjallis Harkimo rehenteli Nordiksen uumenissa 1997 – tänne Jokerit nyt palaa
-
06:20
Asiantuntija varoittaa sairaaloiden tulevaisuudesta: "Tämä on riski, joka pitäisi ottaa todella vakavasti"
-
06:14
Marjastaja kateissa yön yli – etsinnät käynnissä Paltamossa
-
06:06
Tukholmassa räjähdys asuintalossa – kolme ihmistä loukkaantunut, poliisi tutkii murhan yritystä
-
06:05
Kaverusten koulumatka keskeytyi karmivaan takaa-ajoon – lällättelystä suivaantunut huumekuski yritti ajaa lasten yli
-
05:45
Brittinäyttelijä David McCallum on kuollut
-
05:45
Entinen mopopoika, nykyinen K-kauppias Niko on järjestänyt kaksi supersuosittua mopomiittiä – näin ilkivalta ja kumin polttaminen estettiin
-
05:37
Ammattiliittojen protestiviikot alkavat tänään – näin ulosmarssit ja työnseisaukset nyt näkyvät
-
23:24
Susi haavoitti koiraa Jämsässä – poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen
-
23:17
Merellä ja Saimaalla tuulee navakasti, varoittaa Ilmatieteen laitos
-
23:08
Venäjän armeijan väitetään torjuneen ohjushyökkäyksen Sevastopolissa – MTV seuraa sotaa
-
23:00
Ihmisiä kuollut ja haavoittunut polttoainevaraston räjähdyksessä Vuoristo-Karabahissa
-
22:52
Arnold Schwarzeneggeriltä, 76, video leikkauksen jälkeen – se on kovaa nähtävää
-
22:21
Paha rimanalitus tv-lähetyksessä: mautonta puhetta Michael Schumacherista
-
21:55
Ensitreffit alttarilla -osallistujat pääsevät haistelemaan puolisoehdokkaidensa ominaistuoksuja – Töllötuomarit: "Entä jos haisee hieltä?"
-
21:54
Perintöverolle esitetään pidempää maksuaikaa, mutta korko olisi jopa 11 prosenttia – "Se on täysin kohtuuton"
-
21:41
Unkarin pääministeri: "Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi ei ole kiireellistä"
-
Lataa lisää