Haaveet palkkamurhaajan urasta paljastuivat poliisille – näin Vasaratien murhasta syytetty murtui kuulusteluissa: "Kun me puhuttiin, se tuntui, että hän olisi voinut olla kuka tahansa tuttu"
Tampereen Vasaratien murhasta syytettyä kuulusteltiin alkuvuodesta yhteensä kuusi kertaa. Aluksi hän puhui kuulustelijalle taloudellisista vaikeuksistaan, television ryöstöaikeesta ja palkkamurhiin liittyvästä tiedonhankinta- tai kirjallisuusprojektistaan.
Jyväskylässä asunut syytetty sanoi valinneensa Tampereen ja sieltä sattumanvaraisen naapuruston, jossa tehdä ryöstö.
– Siellä on tullut aikaisemmin käytyä ja sitten se tuntu turvalliselta ratkasulta, koska se on niinku omaa kotikaupunkia kauempana, niin mä aattelin, että jos hän tunnistais mut tai joku muu tunnistais mut jossain, niin se ei olis ainakaan tapahtunu omassa kotikaupungissa, mies sanoi kuulustelijalle.
Mies sanoi varustautuneensa aseella ja veitselle siltä varalta, että ryöstön kohde olisi uhkaava. Miehen mukaan talolle päästyään hän esitti olevansa naapuruston asukas, jolta oli jäänyt avaimet kotiin.
– Pääsin sitten sisään ja sitten uhkasin häntä aseella ja sain hänet laitettua nippusiteeseen, ja niin kädet sidottua.
Miehen mukaan nippusiteissä ollut uhri lähestyi häntä tajuttuaan, että hänen aseensa ei ollut oikea. Mies sanoi, että puukotti uhria, joka pakeni asunnosta ulos.
Miehen mukaan hän juoksi paniikissa uhrin perässä ulos ja sulki oven, minkä jälkeen hän tajusi air soft -aseensa jääneen sisälle.
– Mä yritin päästä sinne asuntoon takas. Yritin rikkoo tuon terassin lasin, mutta se ei onnistunu ja sitten mä tein niin kun parhaaks tuntu. Mä kolasin lunta siihen verijälkien päälle, ja yritin miettiä mitä tehdä.
Miehen mukaan hän päätyi lähtemään jalan Tampereen linja-autoasemalle ja siitä bussilla Jyväskylään.
Kuulustelija: Oikeesti suosittelen, että alat nyt puhumaan
Jo toisessa kuulustelussa poliisi alkoi kyseenalaistaa miehen kertomusta.
– Ooks sä edelleen tosissas sen kannalla, että sä oot randomisti (sattumanvaraisesti) lähtenyt Tampereelta ryöstämään random asuinalueelta? kuulustelija kysyi.
– Okei, no, siinä oli toinen henkilö, mutta se ei liity siihen niinku kauheesti muuten, mies sanoi.
Mies kertoi yhä suunnitelmasta ryöstää televisio, mutta kuulustelija ei niellyt kertomusta.
– Niin nyt ihan oikeesti suosittelen, että alat nyt puhumaan, etkä kerro taas jotain, mä nyt en osta sulta tota telkkarijuttua.
Tämän jälkeen kuulustelija kysyi mieheltä tämän tyttöystävän tekemästä kortista, jossa tämä kirjoitti toivovansa, että miehen unelma palkkamurhaajan urasta toteutuisi.
Mies sanoi kirjoitusta vitsiksi, minkä jälkeen kuulustelija kysyi miehen hallusta löydetyistä tavaroista.
– Onks sekin vitsi se palkkatappajan käsikirja, mikä siellä oli siellä asunnossa. Onks ne vitsejä myös häkkivarastossa ne kaikki välineistö.
Häkkivarastosta oli löydetty yökiikarit, sahoja ja pesuaineita. Miehen mukaan tavarat liittyvät "erilaisiin projekteihin".
– Mä oon haaveillu kirjottamisesta vähän erikoisrikollisuus, niin mä haen kaikkee tietoo.
Kuulustelija kysyi mieheltä myös tämän tekemästä palkkamurhamainoksesta ja nimimerkistä. Poliisin mukaan mies oli laittanut Tor-verkkoon ilmoituksen, jossa hän tarjoaa palkkamurhapalvelua.
– Mä sillain toivoin, että joku ottaa yhteyttä sillai ja sitten mä pääsin hieman näkemään sitä maailmaa.
Kuulustelija tiedusteli pystyykö joku todistamaan, että miehellä on ollut palkkamurhiin liittyvä kirjoitusprojekti. Mies sanoi, ettei pysty.
– Mutta nyt jos tästä tulee paha tuomio, niin mulla on aikaa kirjoitella, mies sanoi.
"Myös ajattelin, että mä en halua tehdä sitä"
Viimeisissä kuulusteluissa mies ei enää puhunut televisiosta.
– En muistanut tämän henkilön nimeä, mutta hän ottin muhun yhteyttä.
– Hän sanoi olevansa tämän miehen poika. Ja hän lupasi rahaa siitä, että tämän henkilön tappaisin.
Mies sanoi, että hänellä oli ollut palkkamurha-ajatuksia 15-vuotiaasta asti. Hän alkoi kerrata asunnon tapahtumia ja murtui niin, ettei kuulustelija ole saanut puheesta selvää.
– Kun me puhuttiin, se tuntu, että hän ois voinut olla kuka tahansa tuttu, ja vois vaan puhua.
– Tapahtuma on tapahtunu, mutta mä siinä kohtaa myös ajattelin, että mä en halua tehdä sitä.
Syyttäjä: Uhrissa oli kymmeniä haavoja
Vasaratien henkirikoksen käsittely on alkanut tänään Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Syyttäjän mukaan murhasta syytetty 19-vuotias mies puukotti uhrin kuoliaaksi tammikuun lopulla. Ruumiissa oli syyttäjän mukaan 40 pisto- ja viiltohaavaa.
Uhrin 20-vuotiasta poikaa syytetään yllytyksestä murhaan. Syyttäjän mukaan kaksikko löysi toisensa Tor-verkossa ja poika antoi syytetylle tietoa siitä, milloin hänen isänsä olisi yksin kotoa.
19-vuotias syytetty kiistää syyllistyneensä murhaan. Puolustuksen mukaan kyse oli törkeästä ryöstöstä ja hätävarjelun liioittelusta. Myös murhaan yllytyksestä syytetty uhrin poika kiistää syyllisyytensä. Puolustuksen mukaan hän ei ole ollut tekemisissä murhasta syytetyn kanssa.
Uusimmat
-
05:33
Nobelin rauhanpalkinnon saaja julkistetaan Oslossa
-
05:18
Tuhannet ihmiset jonottivat nähdäkseen Obaman Pittsburghissa: "Ympyrä sulkeutuu"
-
05:11
Putin lyö "langennutta" länttä, koska se on Venäjän erityinen tehtävä
-
05:10
Miltonin uhrimäärä noussut kymmeneen, hurrikaani riepotti myös Karita Mattilan kotia Floridassa
-
05:06
Libanonin terveysministeriö: Israelin tappavat iskut osuivat kahteen paikkaan Beirutin keskusta-alueella – MTV seuraa
-
00:52
Huuhkajat-kapteeni Lukas Hradecky hämmästeli Glen Kamaran roolitusta – "Edelleen yksi meidän parhaita"
-
23:39
Elokapina kommentoi Eduskuntatalon töhryjä: "Harmi, että niihin saumoihin jäi vähän maalia"
-
23:37
Huuhkajille karvas tappio – loppuhetken nukahdus maksoi kalliisti
-
23:11
Kaapo Kähköselle lähtö NHL:ssä
-
22:59
Vuohet saivat yllättävän tehtävän Chilessä – ruokakauppajäte parempiin suihin
-
22:42
Siellä lepää: Joel Pohjanpalolta helpottava onnistuminen Huuhkajissa
-
22:42
Nyrkkeilijän raivo lähti lapasesta – teki tuhoa metallitanko kädessä
-
22:41
Nuoret joensuulaismiehet järjestivät huumeita myytäväksi kotikulmilla – yksi vangittu
-
22:29
Israelin armeija väittää: YK-joukkoja ohjeistettiin suojautumaan – kaksi rauhanturvaajaa haavoittui
-
22:01
Arja Koriseva ja Valtteri Palin esittelivät humoristisen puolen itsestään TTK-parketilla
-
22:00
Salamurhatun Robert F. Kennedyn leski Ethel Kennedy on kuollut
-
21:26
William ja Catherine edustivat ensi kertaa yhdessä syöpähoitojen jälkeen
-
21:09
Lätkälegendojen pojilla kulki – reppu heilui vuoron perään Jokerien ottelussa
-
21:08
Viestinnän salausta kiertävä EU-asetuskompromissi herättää yhä epäluuloja – tarkoitus estää kuvat lasten hyväksikäytöstä
-
21:03
Hurja video näyttää miten raju tuuli repi puita Floridassa
-
Lataa lisää