Gröna Lundin tragedian vaikutukset leviävät – useat ruotsalaiset huvipuistot sulkevat vuoristoratojaan
Ainakin Kolmården- ja Furuviksparken-huvipuistot Ruotsissa ovat päättäneet sulkea vuoristoratansa Tukholman Gröna Lundissa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen.
Onnettomuudessa kuoli yksi henkilö ja loukkaantui kolme. Aiheesta uutisoivat muun muassa Aftonbladet ja SVT.
Kolmården on eläintarha ja elämyspuisto. Suljettu, lapsille suunnattu Godiståget-vuoristorata sijaitsee elämyspuiston sisällä.
– Vuoristoradalla on sama valmistaja kuin Jetlinellä. Se on ainoa syy, Kolmårdenin toimitusjohtaja Christine Karmfalk sanoi Ruotsin radiolle.
Jetline on Gröna Lundissa sijaitseva vuoristorata, jossa onnettomuus sattui.
Kolmårdenin päätös sulkea Godiståget-vuoristorata ei koske huvipuistossa sijaitsevaa Wildfire-vuoristorataa.
Furuviksparkenissa varotoimenpiteenä suljettiin puolestaan Draken-vuoristorata.
– Odotamme meneillään olevan tutkimuksen valmistumista. Vaikka mikään ei viittaa siihen, että Drakenissa olisi jotain vialla, suljemme sen turvallisuussyistä toistaiseksi, Aftonbladet kirjoittaa Furuviksparkenin kertovan verkkosivuillaan.
Drakenilla on sama valmistaja kuin Jetlinella.
Kolmårdenin, Furuviksparkenin sekä Gröna Lundin omistaa Parks & Resorts Scandinavia AB.
Uusimmat
-
16:56
Valtteri Bottas nousee kohisten – pamauttaako jymy-yllätyksen?
-
16:48
Näin paikallinen toimittaja kuvaa Georgian tilannetta MTV Uutisille: "Laki on vasta ensimmäinen askel"
-
16:45
Poliisitehtävä Helsingissä: Asunnosta löydetty ruumis – kiinniottoja tehty
-
16:39
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
16:37
Kommentti: Taylor Swiftin megalomaanisen Tukholman-spektaakkelin lunasti yksi spontaani hetki
-
16:35
Orpo Ylellä: Tiedustelutietojen perusteella tilanne itärajalla ennallaan
-
16:21
Ukraina: Hyökkäsimme Viipuriin
-
16:11
Uudet tulvat iskivät Afganistaniin: Kuolonuhreilta ei ole vältytty
-
16:02
Pörssisähköläisten kissanpäivät: "Edullista sähköä tarjolla paljon"
-
15:55
Iranin presidentin helikopterisaattueessa onnettomuus
-
15:46
Iran vahvistaa käyvänsä neuvotteluita arkkivihollisensa kanssa
-
15:36
Onko Petteri Orpo huolissaan turvallisuudestaan? Näin pääministeri vastaa
-
15:30
Pernilla Böckerman vaihtoi hiustyyliä – seuraajat haltijoissaan: "Ihan täydellinen"
-
15:11
Näky lentokoneen ikkunasta aiheutti paniikin lentokoneessa Intiassa
-
15:09
Annimari Kortteen uran viimeinen kausi käynnistyi nihkeästi
-
15:02
Haluatko auttaa pörriäisiä omalla kotipihallasi? Olennaista on hallittu hoitamattomuus
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
Lataa lisää