Green Dayn dvd kertaa menestysvuoden tapahtumia

Green Dayn punkpopparit julkaisevat Bullet in a Bible -nimisen dvd:n ensi viikolla. Dvd kertaa Green Dayn kiertue-elämää ja kuulumisia erittäin menestyksekkään kuluneen vuoden ajalta.

Bändin viime syksynä ilmestynyt albumi American Idiot on myynyt reilun vuoden aikana yli kymmenen miljoona kappaletta. Tämän lisäksi bändi on myynyt kiertueellaan isoja rockareenoita täyteen ja menestynyt sekä Grammy- että Music Televisionin palkintogaalassa.

Miljoonamyynnistä, loppuunmyydyistä keikoista ja palkinnoista huolimatta popparit eivät aio jäädä laakereilleen lepäämään vaan tähtäävät jo seuraavaan albumiin.

- Vuoden alun jälkeen alamme jälleen kirjoittamaan materiaalia. Aiomme kuitenkin ottaa rauhallisesti. Teimme niin myös American Idiotin kanssa ja haluamme varmistaa, että voimme olla uudesta albumista yhtä ylpeitä, Green Dayn laulaja-kitaristi Billie Joe Armstrong pohtii.

(MTV3-APTN)

Lue myös:

    Uusimmat