Giglion saarella seurataan siirtoa – "Hylky muistuttaa kuolemasta"

Surullisenkuuluisan Giglion saaren asukkaat seuraavat herkeämättä ja helpottuneina Costa Concordian siirto-operaatiota.

Kaksi ja puoli vuotta saaren edustalla maannut alus on muistuttanut saaren asukkaita karmeasta yöstä. 32 ihmistä kuoli, kun valtava luksusristeilijä ajoi karille ja kaatui tammikuussa 2012.

Nyt ruosteisen ja romuttuneen aluksen siirto on aloitettu. Kaksi kertaa Titanicin kokoisen laivan ympärillä pyörii satoja sukeltajia ja työmiehiä.

Costa Concordian hinaustoimet alkoivat aamuvarhaisella 1:43

Alusta on valmisteltu siirtoon kymmenen kuukautta - aina siitä saakka, kun se saatiin nostettua takaisin pystyasentoon.

– Emme ole vielä valmiita, mutta olemme nyt kriittisessä vaiheessa, Giglion pormestari Sergio Ortelli sanoi italialaismedialle.

– Toivottavasti kaikki menee hyvin myös ympäristönsuojelun näkökulmasta.

La Repubblican haastattelema saaren asukas uskoo, että operaatio tuo heille vapauden.

– Se on aika mennä pois. Olemme kestäneet sitä kaksi ja puoli vuotta, meille tämä on vapautus.

Hylky on houkutellut saarelle turisteja ja tuonut sitä kautta tuloja, mutta monen mielestä tragedialla rahastaminen ja laivanraadon valokuvaaminen turistiveneistä on ollut myös häpeällistä.

– Olen iloinen, että laiva viedään pois. Se, että on nähnyt laivan aina tuolla, kaikki kuolemat, joita siellä tapahtui, on aiheuttanut meille puistatuksia, toinen asukas Italo Arienti sanoi uutistoimisto Reutersille.

Animaatio Costa Concordian hinausoperaatiosta 2:12


Lue myös:

    Uusimmat