(Eagle)
Kesällä Suomessa Gary Mooren kanssa piipahtaneen Thorogoodin uusin on yllättävän monipuolinen. Jim Gainesin tuotannossa soundit ovat maukkaan mureat. Viidentoista biisin levy on pitkä, mutta puutumiselta pelastaa Thorogoodin mittapuulla monipuolinen sisältö.
Love Doctor, Rock Party ja Any Town USA ovat tuttua perusränttää hyvin tehtynä. Thorogoodin rouheaa slide-kitaraa on aina lysti kuulla John Lee Hookerin kimpussa ja tällä kertaa kyytiä saa Huckle Up Baby.
Antia laajentavat New Orleansin kovia kokeneille asukkaille omistettu kepeä Fats Dominon Hello Josephine ja jazzahtava kakkoskitaristi Jim Suhlerin instrumentaali Cool It!. Suhler ja saksofonisti Buddy Leach saavat mukavasti tilaa levyllä.
Akustistakin soittoa kuullaan, Johnny Shinesin Dynaflow Blues ja Bob Dylanin Drifter´s Escape.
Yksi kaikkien aikojen suosikkikappaleistani, Hound Dog Taylorin Give Me Back My Wig on liian kova cover-kohde kenelle tahansa, eikä Thorogoodkaan saa ihmeitä aikaan tästä aiheesta. Alun perin hyvä biisi jää muuten onnistuneen kiekon ainoaksi heikoksi lenkiksi.
Kansitekstissä George vertaa musiikkiaan elokuviin. Allen kierrättää samoja teemoja leffasta toiseen, mutta hioo ilmaisuaan samalla, parantaen kerrontaansa elokuva elokuvalta. Vertaus on hyvä. Thorogoodin soittaa jokaisella levyllään samaa baarien boogiebluesia, mutta hioo sitä levy levyltä paremmaksi. Allen käsittelee samaa pettämisen teemaa mm. elokuvissaan sekä . Huomattavasti uudempi jälkimmäinen on edellistä parempi, tosin on tutumpana monelle rakkaampi. Samoin Thorogoodin varhaisemmat hittilevyt ovat kuulijoille niitä rakkaimpia, mutta -albumi silti vuosikymmenten työllä hiotussa näkemyksen selkeydessään niitä parempi.