Gazan kaistalla kuoli maanantaina 20 ihmistä ja lisäksi yli 200 haavoittui.
Gazan kaistalla kuoli maanantaina 20 ihmistä, kun Israelin joukot tulittivat apua hakeneita ihmisiä, sanovat Gazan pelastusviranomaiset.
Lisäksi yli 200 ihmistä haavoittui tulituksessa, kertoo väestönsuojeluviranomaisen tiedottaja. Tiedottajan mukaan ihmiset odottivat Gazan eteläosassa Rafahissa pääsyä avustuskeskukseen, kun Israelin joukot avasivat tulen.
Israelin armeija sanoo uutistoimisto AFP:lle tarkistavansa raportteja tapahtuneesta.
AFP ei pysty vahvistamaan uhrilukuja itsenäisesti, koska Israel rajoittaa tiedotusvälineiden toimintaa Gazan kaistalla.
Israel on tehnyt useita tappavia iskuja Yhdysvaltain ja Israelin tukeman kiistanalaisen Gaza Humanitarian Foundationin (GHF) avustuspisteiden lähellä. Järjestö aloitti ruoka-avustusten jakamisen Gazan kaistalla kolme viikkoa sitten.