G7-maiden huippukokous alkaa – MTV Uutisten ulkomaantoimittaja: Länsi herännyt myöhään Kiinan pyrkimyksiin

G7-maiden johtajat kokoontuvat Hiroshimaan – ulkomaantoimittaja kertoo, mitä huippukokoukselta voi odottaa 6:32
G7-maiden johtajat kokoontuvat Hiroshimaan – ulkomaantoimittaja kertoo, mitä huippukokoukselta voi odottaa.

G7-maiden huippukokous alkaa perjantaina 19. toukokuuta Japanin Hiroshimassa.

Kokoukseen osallistuu seitsemän suurinta ja merkittävintä läntistä teollisuusmaata. Joukossa on Yhdysvallat, Saksa, Ranska, Kanada, Italia, Britannia ja Japani.

MTV Uutisten ulkomaantoimittaja Janne Hopsu kertoo, että kokouksessa pääaiheina ovat Venäjä ja Kiina.

– (Maat ovat esillä) Sellaisissa yhteyksissä, jotka kertovat, että geopolitiikka on tehnyt hyvin voimakkaan paluun kansainvälisiin suhteisiin. Vapaan markkinatalouden kultakausi on nyt ohi. Maailmanpolitiikkaa sanelevat hyvin paljon monet muutkin asiat kuin talous, Hopsu toteaa.

Venäjän vastaisia pakotteita on asetettu jo useita ja monille eri henkilöille.

Hopsu kertoo, että pakotteisiin liittyen pyrkimyksenä olisi hankaloittaa energiasektorilla maakaasun ja öljyn vientiä. Myös tuotantovälineiden vientiä pyrittäisiin rajoittamaan.

– Toinen on se, että pyritään Venäjän vientiä rajoittamaan muissakin tuotteissa ja tässä on tarkoitus puuttua myös kolmansiin maihin, joiden kautta Venäjä on pystynyt lännen pakotteita kiertämään.

"Kiinaan liittyvissä asioissa paljon erimielisyyksiä"

Kiinaan liittyvissä asioissa on Hopsun mukaan hyvin paljon erimielisyyksiä. 

– Kaikki tietävät, että Kiina on lännen globaali haastaja, Venäjästä siihen ei ole. Yhdysvallat vetää hyvin tiukkaa linjaa toisin kuin EU.

Hopsu toteaa, että Kiinaan liittyvässä tilanteessa pelataan monella tasolla.

– EU:n sisälläkin ollaan (asiasta) eri mieltä ja joitakin EU-maiden johtajia on vieraillut Kiinassa yksinään. 

Hopsu toteaa, että keskiössä on Kiinan hyvin vahvistunut asema teknologiassa.

– Kyse on puolijohteiden tuotannosta, joissa Taiwan on taas tärkeä ja Kiina haluaa Taiwanin itselleen. 

Länsi puolestaan haluaa vähentää riippuvuuttaan Kiinaan.

– Halutaan saada tuotantoa edes jonkin verran pois Kiinasta, vähän vähentää sitä riippuvuussuhdetta Kiinan välillä taloudessa. Riippuvuussuhteet ovat hyvin voimakkaat. Niitä ei pystytä kokonaan katkaisemaan, ellei sitten halua romahduttaa maailmantaloutta.

Hopsu kommentoi, että länsi on herännyt melko myöhään Kiinan globaaleihin valtapyrkimyksiin. Kokoukseen osallistuu myös ainakin Brasilia sekä Intian ja Vietnamin edustajia. Tämäkin liittyy Hopsun mukaan Kiinan toimiin. Tarkoituksena on nyt osoittaa, että kyseisiä maita halutaan kuulla. 

– Kiina on rahalla hankkinut suhteita sijoittamalla infrastruktuuriin ja antamalla lainoja lukuisille maille. On havahduttu, että tälle pitää tehdä jotakin.

Lue myös:

    Uusimmat