Funktionaaliset elintarvikkeet esillä

Ruoan terveysvaikutus on nouseva trendi. Tämä huomioitiin myös viikonloppuna Turun Farma Ruokamessuilla, jossa oli laajin koskaan esillä ollut funktionaalisten eli terveysvaikutteisten elintarvikkeiden esittely. Kuluttajat pääsivät maistelemaan muun muassa sellaisia makkaroita, juustoja ja juomia, joiden tarkoituksena on edistää syöjän hyvinvointia.

Jukka Kaitaranta Turun Yliopistosta esitti messuilla pitämässään puheessa näkemyksensä funktionaalisten elintarvikkeiden selvästä sosiaalisesta tilauksesta nykyaikaisessa hyvinvointivaltiossa. Kuluttajat ovat aiempaa tietoisempia ruoan ja terveyden välisistä yhteyksistä, ja lisäksi ihmiset elävät yhä iäkkäämmiksi. - Esimerkiksi osteoporoosin ja ravinnon yhteys on kuluttajilla hyvin tiedossa, Kaitaranta totesi. Hän lisäsi, että kaikista elintarvikkeista ei toki tule funktionaalisia, vaan peruselintarvikkeita tarvitaan jatkossakin.

Teollisuus panostaa, vaikka kuluttajat epäröivät

Suuret elintarvikeyritykset panostavat kasvavia summia uusien terveysvaikutteisten elintarvikkeiden tutkimukseen ja markkinointiin. On arvioitu , että vuoden 2005 jälkeen terveysvaikutteisten elintarvikkeiden osuus on jopa kolmasosa kehittyneiden maiden elintarvikemarkkinoista. Kasvun syiksi nähdään väestön ikääntyminen, liikalihavuus, ravitsemusasioiden painoarvon nousu, kulutusmenojen kasvu ja hyötyliikunnan vähentyminen teknisen kehityksen myötä.

Funktionaalisia elintarvikkeita ei kuluttajien keskuudessa todellisuudessa vielä mielletä terveellisen ruokavalion oleellisena osana. Elintarvikkeita saatetaan pitää teollisuuden teknisinä tuotoksina, jotka ovat omiaan vieraannuttamaan ihmisiä luonnonläheisestä ruoasta. Tuotteiden turvallisuus askarruttaa ihmisiä.

Kuluttajat käsittävät funktionaaliset elintarvikkeet kahdella tavalla. Yhden mielikuvan mukaan mikä tahansa ruoka - ruisleivästä kolesterolia alentavaan margariiniin - voi sisältää terveyttä edistäviä ainesosia. Toisen koulukunnan mukaan funktionaalisia elintarvikkeita ovat vain ne, joita on nimenomaan muokattu terveyttä edistäviksi. Tällöin elintarvikkeet, kuten kokoviljavalmisteet tai kasvikset, joiden perinteisesti tiedetään olevan hyväksi terveydelle, eivät ole funktionaalisia.

Kuluttajat vielä empivät funktionaalisuutta, mutta elintarviketeollisuus ja -kauppa ovat asiasta innoissaan. Funktionaalisten elintarvikkeiden kysynnän uskotaan kasvavan voimakkaasti lähitulevaisuudessa. Alalle kaivataan kuitenkin pelisääntöjä, joissa määritellään elintarvikkeen funktionaalisuus. Elintarvikkeiden markkinointia koskeva lainsäädäntö laahaa Suomessa ja EU:ssa vielä pahasti teollisuuden tuotekehityksen jäljessä. Monenkirjavien terveysvaikutuksiin viittaavien väittämien keskellä kuluttaja kaipaa selkeää lakia ja johdonmukaisia sääntöjä. (Lähteet: Finfood, Kuluttajatutkimuskeskus)

Vaihda mielipiteitä funktionaalisuudesta Makuja-sivujen keskustelupalstalla!

Lue myös:

    Uusimmat