Fortum myy koko Uniper-omistuksensa Saksan valtiolle.
Osana sopimusta Fortumin Uniperille myöntämä 4 miljardin euron laina maksetaan takaisin ja Fortumin 4 miljardin euron emoyhtiötakaus vapautuu.
Fortum kertoo pitävänsä tänään lehdistötilaisuuden päätöksestä kello 11.15.
Fortum kertoo tiedotteessaan, että Saksan valtio hankkii kaikki Fortumin Uniper-osakkeet. Osakkeista maksetaan 1,7 euroa osakkeelta eli yhteensä noin 0,5 miljardia euroa. Fortum on maksanut osakkeista vuosien varrella yli seitsemän miljardia euroa.
Osana sopimusta Fortumin Uniperille myöntämä 4 miljardin euron laina maksetaan takaisin ja yhtiön 4 miljardin euron emoyhtiötakaus vapautuu.
Järjestely edellyttää yhä viranomaishyväksyntää ja Uniperin ylimääräisen yhtiökokouksen päätöstä. Järjestely saataneen Fortumin arvion mukaan päätökseensä vuoden loppuun mennessä.
Saksan omistus Uniperistä olisi kaikkien järjestelyjen lopuksi 98,5 prosenttia. Saksa ottaa suunnitelman mukaan Uniperin haltuunsa taatakseen energian toimitusvarmuuden Saksassa.
Fortum kertoo, että osapuolet ovat myös sopineet, että mikäli Uniper aikoo myydä osan tai kaiken vesivoima- ja ydinvoimaliiketoimintansa Ruotsissa, on Fortumilla ensisijainen oikeus tehdä niistä ostotarjous. Oikeus on voimassa vuoden 2026 loppuun saakka.